Kirje Joulupukille

Vanha kirje, mutta eipä ole asiat paljoakaan muuttuneet, joten....

Kiiris ajattelee vanhoja ajatuksia - uusia kun ei synny!

Huiskis!

Olen rakastunut!

näihin kauniisiin, upeäänisiin soittimiin. Kuvassa altto- ja sopraanosaksofonit. Tenorin kuvaan joskus toiste. Sitten onkin huilun ja piccolon vuoro.
Olen myös rakastunut uuteen kameraani, ensimmäiseen järkkäriini, Samsung NX2000. Käyttöohje vain on 200 sivuinen, joten huh. Olen vasta käyttänyt auto- asetuksia, kun olen tosi huuono noiden ohjeiden lukemisessa. Mutta en lannistu kaikkien valkotasapainojen ja aukkojen ym. seassa. Toivottavasti.
Niiettä huiskis!

Paha kuu

Se tuijottaa

ikkunasta

mustankiiltävänä

kaivertaa sieluun mustan aukon

kaappaa unensiemenet

ja kylvää ne

aavalle merelle

tavoittamattomiin

Paha kuu on noussut.

Laivaa ei näy.

Ystäväni yökylässä

Hyvän ystävän kanssa on hyvä olla. On hyvä höpöttää. On hyvä nauraa kikattaa. On hyvä laittaa maailma järjestykseen. Oikeaan järjestykseen. Hyvälle ystävälle on ihanaa keittää aamukahvit, täyttää paahtoleivät.

Minulla oli moneen kertaan runtelemani maalauspohja. Olin maalannut sille, pessyt juuriharjalla pois. Heittänyt nurkkaan, piilottanut kaappiin. Ottanut esille, liimannut sen täyteen lehtiuutisia, maalannut siihen kolme punaista länttiä. Yökylään tuli SusuPetal, kaikkien tuomisten (IHANA puinen koira!) lisäksi salkussaan guassivärit. Eikä kauaakaan, kun sain katsella pensselin kulkua , värien etsiytymistä oikeille paikoilleen, kuvioiden syntyä. Minulla ei ollut aavistustakaan mitä on syntymässä.

Ei edes juoma ehtinyt lasista loppua, kun valmista tuli! Lopputulos on hurmaava, katsokaa vaikka. Se kertoo tästä kesästäni, olemastani.

50x50, guassi, Under the Spanish Sun, SusuPetal

Minä rakastan ystäviäni!

Kiitos kaikista auringonpaisteista, Susu!

Ruusuja ruusuja ruusuja

Kun ei ole kirjoja jakaa, niin jakelen teille, ihanat blogittajat ruusuja. Kaikille. Paljon. Kevään tuoksuisia. Minä olen koko kevään oikeastaan ollut huono blogittaja. En kuitenkaan ole yhtäkään teistä unohtanut. Olen jopa käynyt blogeissanne, mutta jälkeä jättämättä.
Elämässäni on suuria mullistuksia. Ruukkujen tasangon ja oliivilehdon välimaastossa poukkoilen. Hienoja asioita on tapahtunut. Niin hienoja, että ne ovat täyttäneet pääni, kertakaikkiaan. Elämän kokoisia mullistuksia. Se on kummallinen tunne, kun on pää täysi. Sinne ei mahdu mitään muuta. En ole pystynyt kunnon kommenttejakaan postauksiinne jättämään kun selväjärkiset sanat ovat päästäni kadonneet. Huiskis vaan jonnekin. Tästäkään jutusta ei meinaa tulla sitten yhtikäs mitään. Tyhjää löpinää.
Niiettä ymmärrätte varmasti hiljaisuutta blogissani. Kun ei kamera löydä kuvattavaa, käsi ei ymmärrä viivan päälle yhtikäs mitään ja sanoja, noh, niitä on aina ollut liian vähän. Tai sitten ne ovat väärässä järjestyksessä.

Lienee parempi istahtaa oliivilehtoon linnunlaulua kuuntelemaan. Kyllä minä välillä täällä käyn ja postauksianne luen ja jos sallitte niin jätän pienen käyntikortin, jos en pysty mitään järkevää sanomaan. OK?

Kiiris kailottaa kaikille kaikille mitä parhainta kevättä ja puron solinaa.

Huiskis!

Elävöittävä kokemus sadun ja salaperäisyyden vierellä

Kävin virkistäytymässä Mellarissa Susupetalin ja Johannan taidenäyttelyssä. Todellakin virkistäytymässä! 

Johannan satumaisen ihanat taulut tervehtivät ensimmäisenä. Kuvioita, hahmoja, värejä, värejä, värejä. Ihmettelin, kuinka on mahdollista saada tauluun niin monta kerrosta, jopa oman elämän historiaa. Kissoja, naisia, taloja, kukkia, kuvioita, vanhoja pukukaavoja, nuotteja upeasti sommiteltuna. Voimakkaita värejä, jotka eivät riidelleet keskenään.

Susupetalin valokuvamanipulaatioista henki salaperäisyys tummine sävyineen. Taidokkaasti asetellut vaaleat kasvot tummuuden maailmassa. Niissä oli tilaa katsojan ajatuksille, mielikuvitukselle. Susupetalilla oli myös uusia maalauksia. Minun mieleeni päällimmäisenä jäi kolmen taulun sarja. Naisista. Rauhallinen upea värimaailma sitoi taulut toisiinsa. Olisin heti ne ostanut, jos olisi massia kukkarossa.

Sanoisin vielä paljon, jos osaisin. Mutta sen sanon, että näyttely oli elävöittävä kokemus. Siitä jäi hyvä mieli. Näyttelytilaan oli helppo mennä. Siellä oli lämmin henki, sellainen kodikas. Hyvä mieli jäi myös Susupetalin kanssa vietetystä rupattelukahvihetkestä. Kotiin tultuani sulattelin rauhassa Mellarin kahvilassa nautittua herkkuvoileipää sekä näyttelyn antia.

Olen niin iloinen, että pääsin tuohon sadun ja salaperäisyyden yhteisnäyttelyyn. Sain uusia ajatuksia, uutta voimaa.

Suosittelen.

Tässä Susupetalin naistaulu kolmen taulun sarjasta. Lempeä levollisuus ja rauha tässä kuvassa.

Sain luvan käyttää jutussani Susupetalin kuvia. Tässä alimmassa on valokuvamanipulaatioita ja ylemmässä hänen maalauksiaan. Johannan tauluista minulla ei ole kuvaa, kun tumpelo jätin kameran kotiin. Mutta menkääpä katsomaan!

Mandala - Uusien tuulien matkassa....

Tämänkertaisessa mandalassa piti olla kolmio. Tätä muodostelmaa olen piirustanut viikon ajan, joka aamu. Lisännyt siihen kolmioita. Jotenkin kolmio kuviona tuntui vaikealta. Tuli erään valtiolipun tunnus, erään salaseuraksi kutsutun yhteisön merkki... Kynät kuluivat, paperit lentelivät roskiin, kynät teroittuivat miljoonasti. Eilen se päättyi. Kuin vahingossa siihen syntyi tarina.... Tänään lisäsin ajatuksenpätkiä.

Seilaajat

sielujaan peilaavat

samasta tähdestä

suuntivat

samalla merellä

luovivat

Viekö lounatuuli ruusujen maahan

nuo  paateillaan seilaajat

vai liittyvätkö Kersantti Pippurin Yksinäisten Sydänten Kerhoon...

Unen ja valveen rajamailla Myrskyluodolla

Istuin luodolla, kuuntelin tuulen huminaa. Aallokko oli tuonut rantaan sileäksi hiomansa puunkarahkan, joka rytmikkäästi keinahteli kevyiden aaltojen mukana. Odotin Jannea tulevaksi. Aurinko teki laskuaan. Mastoa ei näkynyt. Vieläkään...

Kaunis musiikki hävitti muut äänet. Kohennan tyynyjä, oikaisen silmälasit...

Purjeet näkyivät kallioluodon takaa, vihdoinkin! Keitin kahvit ja aloimme perata kalaverkkoa, kohmeisin käsin. Veidin peittoa päälleni, kädet peiton alle.... Saalis on hyvä, sanoi Janne, saadaan kalaa suolaankin... Hämärissä, musiikin soidessa...

Minulla oli ihana yö Myrskyluodolla. Kunnes syväuni kaappasi matkaansa, autuaasti, oman purteni kuljetettavaksi.. 

.

Mitä sinä teit viimeyönä?

Rakasta vapaaksi

Rakasta minua

mutta älä rakasta kuoliaaksi

älä kiedo käsiäsi ympärilleni

niin etten voi hengittää

älä nurkkaan minua rakasta

älä häkkilinnuksi rakasta

Rakasta minut vapaaksi

rakasta minut tuuleen

aavalle merelle rakasta

hassu purteni rakasta vapaisiin virtoihin

Rakasta minut vapaaksi

rakastamaan.

Tiedäthän.

- kiiris -

Kaipaus

Eilinen postaus herätti kaipuun. Piti heti kaivaa torpan talvikuvia. Tämä on parin vuoden takaa joulukuussa. Silloin nous savu piipusta. Joskus vain elämä menee, niin kuin menee, ei paljon kysele.

Perämiehen oma pikkutorppa....

Siellä ne nyt yksikseen kököttävät, kylmissään, odottavat, että joku tulisi laittamaan piisiin tulta....

Ehkäpä tänä talvena menenkin.....vähän erakoitumaan... jos pääsen.

Tuulen Poika

Olipa kerran pieni Tuulen Poika. Hän oli hyvin yksinäinen.
Tuulen pojalla ei ollut maanpäällä ystäviä. Poikaa ei hyväksytty
joukkoon. Hän oli erilainen kuin muut pojat, koska hänet oli tehty tuulesta.

Tuulen Poika vietti aikaa piirrellen, ikkunasta taivaankaarta katsellen.
Hän lensi monet mielikuvitusmatkat, tähtiin, kuuhun, pyöri karusellia linnunradan kanssa.

Taivaan tähdistä tuli hänen ystäviään. Ne tuikkivat hymysuin ja
iltaisin saattelivat pojan pehmoiseen uneen.

Eräänä hämäränä talviaamuna, kun pojan äiti tuli herättämään häntä aamupuurolle....
poika oli kadonnut. Pöydältä äiti löysi pojan piirustuksen, jossa
linnunrata kuljetti poikaa kohti tuikkivia tähtiä....

Äiti rutisti kyynelsilmin paperin rintaansa vasten. Hän  tunsi piirustuksesta kumpuavan lämpöisen
sydämen sykkeen. Hiljainen tuulenvire heilautti verhon sivuun. Äiti katsoi taivaalle. Silloin äiti tiesi.

Harmaa sai ilahduttavan tunnustuksen!

Mari A:n kirjablogi antoi minulle tällaisen ilahduttavan "kirjanmerkin". Kiitos siitä.

Ja sitten pitäisi sanoa itsestään kahdeksan asiaa. Huh. Se onkin jo sitten vaikeampi homma. Lähestyvä talvi, pimenneet illat, auringottomat harmaat päivät ovat nitistäneet minut, uuuh tehneet pään ihan ontoksi. Lannistuksen kourissa siis jotain itsestäni:

1. harmaa

2. harmaampi

3. harmain

4. tosi harmaa

5. ihan sikaharmaa

6. lätsähtänyt harmaa

7. kolossa piileskelevä harmaa

8. nukkavieru harmaa

En haasta ketään, koska olen aistinut täällä blogissa muuallakin jotain uupumukseen viittaavaa. Ansiokkaita blogeja on paljon, en ehkä osaisikaan valita kahdeksaa, vaan lista jatkuisi ja jatkuisi.... Jos alettaisi yksissä tuumin kaikki harmauskapinaan. Kirkkaat liput liehuen kevättä kohti!.

Huiskis!

KIIRIS KIITTÄÄ!

Kiitos teille kaikille, jotka olette minua kannustaneet, jotka olette houkuttaneet minut mönkimään kiven takaa pois. Kannustuksenne saivat elämäni kukkimaan.  Kiitos teille, jotka  loitte minuun uskallusta pikkukirjaseni tekoon. Se oli erakolta jännityksen ponnistus. Pelotti. Kiitos teille, jotka kirjaseni tilasivat. En olisi ikinä uskonut, että peräti kaksitoista henkilöä halusi kirjan. Siinä on tasan kaksitoista enemmän, kuin osasin pienessä mielessäni kuvitellakaan.

Iloitsen, nöyrimmästi!

Huiskis!

Maanantai oli hyvä päivä!

Eilen oli hyvä päivä. Tapasin Susun ja miiwin! Kävimme Susupetalin taulunäyttelyssä. Taisimme paistaa auringon kanssa kilpaa, niin oli lämminhenkinen tapaaminen. Jutustelimme, kerroimme kuulumisia. Katsoimme toisiamme silmiin. Iloisiin. Oli ihanaa tavata miiwi. Ensimmäinen tapaaminen tuntui kuin olisi kohdannut vanhan ystävän! Jippiiii, sanon minä!!!!!

Miiwin kanssa ihastelimme Susun tauluja, hänen kertoessaan meille taulujen synnystä, käytetyistä tekniikoista.  Opin, että kaikkea mahdollista voi taulun työstämisessä ja synnyttämisessä käyttää. Huikeaa ideointia.

Tässä on muutama oma suosikkini näyttelystä.  Näyttely on vielä vajaan viikon avoinna. Kannattaa mennä. Ehdottomasti!

Polarkoordinaatti?????

Edellisessä postauksessani ollut sana "polarkoordinaatti" (photoshopin elementti)  herätti ihmetystä ja epätietoutta. Myös minussa. Niinpä kysyin Wikipedialta tuon sanan merkitystä . Ja tulihan siihen sitten selvä vastauskin sieltä. Vai tuliko!?

...ai niinku että laskee napalaskurilla laskee itselleen uuden keskipisteen, siirtää navan paikkaa ja sitten venyttäytyy ympärilleen, uusiin ulottuvuuksiin, ... säteinä..atsimuutiksi.... haha-haaa, mahalaskuksi taisi mennä:)))

Mihin minulla on kiire? Ei mihinkään.

Eilen oli erikoinen sää. Satoi. Paistoi. Satoi. Paistoi. Satoipaistoi.

Taivaalla laukkasi valkoinen ratsu, jonka tuuli vei mennessään.

Etelän puolella maisema olikin aivan erivärinen.

Ruska koristautunut maahan

Tämän aamun taivas punertaa  aurinkoisempana, valoisampana. Ehkä. Ehtiihän tämä vaihtua vielä moneen kertaa päivän kuluessa....

Matkalaukullinen tekemättömiä matkoja,

kengät täynnä kulkemattomia polkuja

varpaat tallustamattomia askelia.

Silmät pullollaan näkemättömiä maisemia,

ja reppu,

reppu painaa vaeltamattomista vuorista.

Mihin minulla on kiire?

Ei mihinkään.

- kiiris -

Hyvää tätä päivää kaikille. 

Onnenkantamoinenko?

Ai että mitä? Olen katsellut valokuvatorstain haastevastauksia onnenkantamoisesta. Pirkuliparkuli, perikletto, saaketti. Haaste innoitti minut tällaiseen vastaukseen. Vaikka en osallistukaan, kun sehän on valokuvahaaste. Ja miksi en osallistu? No siksi kun siivouskiihkoissani heitin kameran kaapelin jätesäkkiin, jonka roska-auto jo kauas pois kuljetti. Että tällainen kantamoinen.

On sitten lähdettävä kaapelikauppaan uutta hankkimaan.. prrrr...kkk...%&¤#

Toisaalta... voi olla hyväkin Helsinkisaitsii-inki kahdella eri ratikalla. Onpahan pakko lähteä välillä liikenteeseen täälltä pussien keskeltä.  Ja uuden kaapelikaupan katolla, 50 metrin korkeudessa on näköalakatos.  Vois ehkä vähän maisemavalokuvata... jos ei sada...

Onni onnettomuudessako?? Vai kertakaikkiaan onnenkantamoinenko sitten kuitenkin?

Syysmandala

Puun oksat peittyvät
murheenmustasta
ilonpunasta
ahdistuksen kipeästä kaarnasta

Tuuli repii ne irti,
kuljettaa pois, kauas,
tiesminne.


Puu pudottaa viimeisen kuivan oksan
jonka tuulenhäntä sieppaa mukaansa.


"Tuuli, ystäväni" puu sanoo
"minä jään tähän, näin on hyvä."

Kapuloita elämän rattaisiin, huiskis! -kirjanen

Minä rohkaisin mieleni ja laitoin tänne nyt sitten mainoksen pienestä aikuisten katselukirjasestani (voi sitä lapsetkin katsella, kyllä kestää päivänvalon). Kuvassa on etukansi ja vähän painotietoutta.

Heittäydyin innoissani ihan hurjaksi ja tilasin kokonaista viiden kappaleen parannellun painoksen.
Kuvat ovat hassuja piirustuksiani, hassuine ajatuksineni. Mukana myös hippo ja  "väriä ja viineripullaa!"

Kuvien laatu 300 dpi ja max result. RGB-värit.  Itse olen ainakin suht tyytyväinen painojälkeen (Smartphoto).

Tällaisen omakustanteen myyn melkein omakustannushintaan: 8,50 euroa postikuluineen. Niiettä jos joku tahtoo tilata, niin viesti s-postiini:  kiire.pakolainen@pp.inet.fi. Toimitan heti, kun saan kirjaset painosta. (n. 2 viikkoa, luulisin).

Hui, kun jännittää. Aatelkaa nyt tällainen vanha kääkkä ryhtyy moiseen hommaan!