sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Kuu loistaa puutarhaan...


Kuva on ensin Illustratorilla digipiirretty, sitten kuvakäsitelty photoshopissa.


Alkuperäistä piirustusta käsitelty photoshopissa hieman toiseen tapaan kuin ylimmäinen.








perjantai 25. tammikuuta 2013

Isopeikon löylyhöyrytanssi lainassa

Kauan, kauan sitten menin Isopeikon tarinaan ja kompastuin tähän tekstiin. Teksti nappasi minua käsivarresta kiinni, eikä päästänyt irti. Niinpä tiedustelin Isopeikolta itseltään, että saanko ottaa sen lainauksena mukaani, kun ei se kerran irtikään päästä. Peikko lupasi lainata.

Teksti asuu nyt Torpalla,  pienessä taulussa, joka roikkuu saunan pukuhuoneen seinähirressä. Se pitää lukea ennen ja jälkeen löylyttelyn, koska siitä tulee niin hassun hyvä mieli....


(En voi linkittää tätä Isopeikon sivulle, koska hän on lukkojen takana :))

LINKKI kin löytyi!









tiistai 15. tammikuuta 2013

Vastarannankiisket - mandala


Mandalahaaste 19 - PÄINVASTOIN

Minulle tuli heti mieleen vastarannankiisket, jotka eivät suostu uimaan myötävirtaan!


lauantai 12. tammikuuta 2013

Unen ja valveen rajamailla Myrskyluodolla

Istuin luodolla, kuuntelin tuulen huminaa. Aallokko oli tuonut rantaan sileäksi hiomansa puunkarahkan, joka rytmikkäästi keinahteli kevyiden aaltojen mukana. Odotin Jannea tulevaksi. Aurinko teki laskuaan. Mastoa ei näkynyt. Vieläkään...


Kaunis musiikki hävitti muut äänet. Kohennan tyynyjä, oikaisen silmälasit...


Purjeet näkyivät kallioluodon takaa, vihdoinkin! Keitin kahvit ja aloimme perata kalaverkkoa, kohmeisin käsin. Veidin peittoa päälleni, kädet peiton alle.... Saalis on hyvä, sanoi Janne, saadaan kalaa suolaankin... Hämärissä, musiikin soidessa...



Minulla oli ihana yö Myrskyluodolla. Kunnes syväuni kaappasi matkaansa, autuaasti, oman purteni kuljetettavaksi.. 
.

Mitä sinä teit viimeyönä?

torstai 10. tammikuuta 2013

Pää tinnittäääääääää


Onko kukaan koskaan ikinä mistään keneltäkään jollain tavalla jotenkin jossain määrin saanut apua helpotusta jopa ehkä parannusta pään huutamiseen, eli tinnitukseen. Aseikolla 1-10, minulla se on täys kymppi.
Korvaklinikan lääkäri totesi ykskantaan, että tähän ei ole mitään apua ei lääkettä. Koita kestää.

Onko kukaan kuullut päässyt tietämään että joku jossain olisi apua saanut?





keskiviikko 9. tammikuuta 2013

tiistai 8. tammikuuta 2013

Mies, kitara ja tuoli



Who draws the crowd?
Who plays so loud?
Baby it's the guitar man
Who's gonna steal the show
You know...
It´s a quitar man...


maanantai 7. tammikuuta 2013

Mandala - haaveeni



 Pitkään pukersin ja pukersin ja lopputulemana oli aina pelkkä musta ympyrä. Terapiakoirani tuli hätiin ja alkoi unelmoimaan....

Linkitys ei onnistu....

torstai 3. tammikuuta 2013

Terapiakoira




Vanha meni, uusi alkoi. Masennuksella. Ahdistuksella. Kun ihminen huomaa, että on monta päivää haahuillut yöppä päällä, tekemättä mitään. Saamatta mitään näkyvää aikaiseksi, se itkettää. Itsensä pakottaminen ei onnistu. Asioiden siirtäminen tuonnemmaksi kyllä onnistuu. Olen perunut lääkärikäyntejä, siirtänyt aikoja myöhemmäksi. Olen taitava keksimään syitä, miksi juuri nyt en pääsekään vastaanotolle, kokeisiin. Miksi en jaksa viedä roskapussia. Tänään.

Ruokahuoltoonikin olen keksinyt Alepan kauppakassin: nettitilaus ja kassit tuodaan samana päivänä kotiovelle. Helppoa. Vaivatonta.

Ei ole syytä nousta sängystä, paitsi jääkaapille. Surusyöppö kun olen. Ahdistusleipää, tuskapitsaa, surusuklaata. Kaikki käy. Ja posket pullistuu. Olen kokenut tämän ennenkin ja luullut päässeeni siitä eroon. Vaan ei. Nyt se jälleen kaappasi minut. Pitää tiukoin ottein kiinni. Hengittäminen on vaikeaa.

Sosiaalinen elämä ei innosta. Välillä pidän puhelimenkin kiinni, ettei vaan kukaan soita.

Miksi minä tämän kirjoitan. Itselleni. Muistipaikaksi. Päiväkirjamerkinnäksi. On ihan pakko kirjoittaa.  Jotta voin lukea tämän uudestaan ja uudestaan. Löytäisin rivien välistä valonkipinää. En kerjää sääliä, en tarvitse ymmärrystä. En halua mitään, en ketään. Haluan itseni takaisin. Kokonaisen itseni. Tämä kirjoittaminenkin takeltelee, tökkii. Ei tästäkään tule yhtään mitään.

Aamukolmelta löysin itseni piirustelemasta. Laiska-Leppoja. Huomasin etsiväni sille ilmeitä, lukuisia ilmeitä. Oli piirrettävä kymmeniä kuvia, jotta oikea olemus löytyisi. Vapisevalla kädellä.  Piirrellessä on pääni pullollaan laiskaleppoja. Itkua putoilee paperille, kun muistan omaa koiraani, rakasta Perämiestä. Laiskalepon hahmottuminen muistuttaakin Perämiehen olemusta. Niin kauan kun viiva jaksaa seurata kynää, on oloni jotenkuten siedettävä. Voisi toimia kotiterapiana. Oma terapiakoira! Sitä ei tarvitse edes ulkoiluttaa! On siinä huonoja puoliakin, se on yhtä laiska ja yhtämoinen syöppö kuin minäkin.

Kun käsi ei enää jaksa, syöksyn syvälle. Maton alle. Pois näkyvistä. Jonnekin.

Kyllä tämä ohi menee. Aina se on mennyt, sanon lohduksi itselleni....



Kyllä Neiti Fröken tietää


Valokuvattuna vanha akryylimaalaukseni (osa) "Kyllä Neiti Fröken tietää" ja uudet pensselit. Kuvan värimaailmaa muokattu  photoshopissa ja picasassa.

Hupsista, huomasin, että tämä pitikin olla maalaustaidetta, ei valokuvaa...  Laitanpas tähän vuonna -82 tekemäni ölyvärityön, joka on aika rankalla kädellä photosopissa ja picasassa käsitelty.



Luovan lauantain haasteena: JOTAIN VANHAA JOTAIN UUTTA.