tiistai 23. lokakuuta 2012

Maanantai oli hyvä päivä!


Eilen oli hyvä päivä. Tapasin Susun ja miiwin! Kävimme Susupetalin taulunäyttelyssä. Taisimme paistaa auringon kanssa kilpaa, niin oli lämminhenkinen tapaaminen. Jutustelimme, kerroimme kuulumisia. Katsoimme toisiamme silmiin. Iloisiin. Oli ihanaa tavata miiwi. Ensimmäinen tapaaminen tuntui kuin olisi kohdannut vanhan ystävän! Jippiiii, sanon minä!!!!!

Miiwin kanssa ihastelimme Susun tauluja, hänen kertoessaan meille taulujen synnystä, käytetyistä tekniikoista.  Opin, että kaikkea mahdollista voi taulun työstämisessä ja synnyttämisessä käyttää. Huikeaa ideointia.

Tässä on muutama oma suosikkini näyttelystä.  Näyttely on vielä vajaan viikon avoinna. Kannattaa mennä. Ehdottomasti!

21 kommenttia:

  1. Ennenkin olen katsellut näitä maalauksia jonkun blogissa, missäs tuo näyttely on? Pitää kysäistä, että tiedän onko mahdollista päästä katsomaan ;)

    VastaaPoista
  2. "...Oi jospa oisin saanut olla mukana..."
    Kaikkea herkkua ei aina saa, oli vuorossa kehitysvammaisen pikkuveljeni auttaminen ja siitäkin tuli hyvä mieli.

    Harmi ettei näyttely ollut auki sunnuntaisin. Kun haimme työni, olisi ollut kiva piipahtaa. Mutta kaikki ei aina onnistu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla onkin ollut tärkeä tapaaminen. Hyvä sinä!

      Poista
  3. Hienoja töitä! Minäkin kävisin mielelläni jos oisi mahis. Toisten bloggareiden tapaaminen on mielenkiintoista, minäkin tapasin kerran erään ja oli tosi kiva tapaaminen.

    VastaaPoista
  4. Kauniita töitä ja mikä ilo tavata ystävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ystävien tapaaminen on ihan parhautta! Kaiken tuon luovuuden ympäröimänä.

      Poista
  5. Aurinkokin juhlisti tapaamistanne, kiva.
    Ehdottomasti kannattaa tuo näyttely käydä katsomassa, oli mielenkiintoinen.
    Hauskasti ja osuvasti kerroit Susupetalin kuvista.

    VastaaPoista
  6. Kuulostaa tosi mukavalta tapaamiselta ja ihanaa,että aurinkokin tuli esille:) SusuPetalin taulut ovat kyllä hienoja!

    VastaaPoista
  7. Voi juku, kun mua harmittaa, kun en pääse sinne teidän mukaanne.PÖH!
    Mutta hieno juttu, että näiden teidän blogienne ansioista voin hiukan edes olla siellä teidän kanssanne mukana kuitenkin!
    Kiitos siittä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kun olit hengessä mukana. Aina ei joka paikkaan voi päästä, kun on niin pitkiä välimatkoja.

      Poista
  8. Upea päivä, ihana tavata sinut Kiiris ja Susun! Luen tätä silmät liikutuksesta kosteina. Olen lukenut näistä blogitapaamisista ja niiden tunnelmista, mutta vasta kun sen on itse kokenut, sen tajuaa oikeasti! Te olitte ensimmäiset bloggaajat jotka olen tavannut livenä! Olen vieläkin ihan hurmoksessa :)
    Meillä on Kiiris sama maku, nämä ovat minunkin suosikkejani ja lisäsi pidin Yöllinen sauvakävelijä-taulusta ja monesta muusta. Ihanasti runoilet, juuri noista Susun taulut ovat tehty!

    Susun näyttely kannattaa käydä katsomassa, tarkkaan ja läheltä! Ja varsinkin Susun esittelemänä :D


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon päivän päälle jäi leijumaan lämmin viitta. Kiitos miiwi kun tulit♥

      Poista
  9. Hienoa se on, että Susun näyttelyyn on voinut mennä paikan päälle, mutta niin mukavaa, että hänen töitään on nähnyt teidän blogeissanne. Kiitos Kiiris.
    Myös blogiystävien tapaaminen on antoisaa, minulla on siitä pienen pientä kokemusta.
    Olen samaa miletä runosi kanssa, täysin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tämä blogimaailma synnyttää hyviä ihmiskohtaamisia, pitkäaikaisiakin ystävyyssuhteita.!

      Poista

  10. Kiitos itsellesi, Kiiris, oli meillä ihana päivä, aurinkokin juhli kanssamme!

    VastaaPoista
  11. Uskon, että oli mukavaa! Tuosta turkoosista naisesta pidän itsekin kovasti. Kaiki on tietysti livenä vielä värikkäämpää, blogikaveritkin. Lämmöllä muistaen, xoxox

    VastaaPoista