Joku aika sitten ihastelin Helsinkiä mereltä. Tänään juhannusaattona pieni maailmani on samanlainen. Aamuaurinko heittelee timantteja tyynenä lepäävään mereen. Ilma on kuin lämmintä pumpulia. Kuin niittyvillaa.
Autojen murina on heikentynyt lähes olemattomiin, kadut tyhjentyneet.
Pesimätön satakieli heläytteli ja rummutti neidonkutsuja aamuyön tunteina. Vielä sillä on yritystä, jospa vaikka juhannusheilan saisi laulullaan houkutelluksi. Se on vaihtanut paikkaa, kun alkukesän 100 desibelin huiluilu on vaimentunut. Tai sitten sillä on jo ääni käheänä. Minäkin laulan, hyräilen, vaan heilaa en laulullani tavoittele. Hyräilen sydämen kyllyydestä. Tästä hetkestä.
Yhdessä satakielen kanssa olen viettänyt aamutunteja. Sen joka vielä jaksaa laulaa. Katsellut heräävää kaupunkia. Aistinut piharuusujen, sireenien, koivujen tuoksun, jotka vieno tuuli pelmauttaa aamuuni. Makustellut parvekkeen yrttitarhaa. Tuntenut meren läheisyyden. Aamut ovat ihan parhaita. Aamulla olen aina uusi. Aamulla näen asiat paremmin kuin eilen, kirkkain silmin. Parempana. Jaksan olla minä. Itseni.
Aamulla minussa on rauha. Ihana lempeä rauha. Kivut ovat poissa. Uudet asiat kimpoavat mieleeni. Täyttävät pääni ajatuslokerot, järjestäytyvät. Isot edessä, pienet takana. Tänä aamuna minä ajattelen vain pienesti. Pieniä asioita. Annan raikkaan hiljaisen aamutuulen viedä isot asiat mennessään. Merten taakse. Kauas.
Kirkuvat lokit pyyhältävät ohitseni, kiertelevät, kaartelevat. Höpöttävät keskenään kuin mammat torin vilskeessä. Välillä aurinko valkaisee ne melkein näkymättömäksi. Tämän kesän pääskysjoukkokin on vauhdissa. Yönsinisinä syöksähtelevät ristiin rastiin ylös alas, kirskuvat ja kikattavat. Tanssivat vimmattua juhannustanssia, taukoamatta. Napsivat jokaisen eteensä sattuvan hyönteisen.
Ajattelen kukkaisajatuksia. Värillisiä ajatuksia. Päätän toteuttaa yhden pienen ajatuksen. Menen torille ostamaan itselleni juhannuskukan. Tai kaksi. Tai monenmonta.
En anna minkään häiritä tätä suloista aamuhetkeä itseni kanssa. Tämä on minun aamuni. Minä hengitän.
- kiiris -