Aurinko armas

Eilen illalla aurinkoinen näin kauniisti toivotti minulle hyvää yötä.....

leikki hetken kuurupiiloa ja pullahti aamulla viiden aikaan huomenet toivottamaan!.

Aurinkoista ja lempeää viikkoa kaikille!

Ottakaa lämmintä lumivaahtolattea, olkaa hyvät!

Kukkahattuinen lumiotus parvekkeellani!!

Huiskis!

Joulukuun ekana

Marraskuun selätys päättyi myräkkään. Otti minusta täydellisen niskalenkin. Antti puhui ja puuskasi, riehui ja rähjäsi

Valmisti joulukuun. Työnsi valkoista joka paikkaan, teki talvipelakan

myyskäsi talviruusun valkoiseen huntuun....

Teki talven, himskatti.

Pudokkaat ja Iso Tii

Muutamia päiviä sitten aurinko heitti kuperkeikkaa ja jätti jälkeensä ihmeellisen kajastuksen...

Tänään on niin mustanharmaata, ankean näköistä ja vettä roimii taivaan täydeltä. Ei sellaista kuvaa voi tähän laittaa!

Hassu ilmestys on parvekekököttäjän horisontissa: Golffarin unelma,  Iso Tii :)))

Kun istuu ihan hiljaa ja katselee... voi nähdä pudokkaiden armeijan...

Villiviini on vähitellen pukeutumassa syysasuunsa. Nyt minä mietin, että miten saan sen talvehtimaan. Olen sen varastanut (!) ja juurruttanut. Pikkuruukussa juuret paleltuvat, pitäisiköhän ottaa se sisälle uutta kasvukautta odottelemaan....

Katselin partsiltani tuone Arabian rantaan päin, koneelle ja digipiirustamaan....Siellä rakennetaan aivan hurjaan tahtiin. Ja mitä lähemmäs rantaa (Vanhankaupungin lahti) talo nousee, sitä korkeampi siitä tulee. Taitaa minulta tyystin kadota merinäköalani....

Valkoposkihanhet

Kesä on ollut kukkakesä, jopa minun pohjoiseen päin olevalla parvekkeellani. Pelakat eivät koskaan aiemmin ole kukkineen näin runsaana, punaisena ja voimakkaana. Varret työnsivät kukkaterttuja siihen tahtiin, että raaskin nappasta jo puolikuihtuneet uusien tieltä pois. Kukinnat toppasin tähän samppakuuleriin ja nyt se on ihan täynnä.

Parveke on ollut minun kesänviettopaikkani. Sieltä olen seurannut luonnon muuntumista ja säätilan vaihtelua, tuoksuttanut orvokkeja, kaakaominttua, sitruunamelissaa. Siellä olen kuunnellut sydämeni tykytystä. Haukkonut happea. Hengittänyt.

Katsellut pudokkaiden leijailua tuulen kyljessä. Kauniita, rikkonaisia, silti eheitä...

Tavallisesti syksy on minulle haikeaa aikaa. Saatan pillahtaa itkuun kun koivusta putoaa lehti leijuen, kiemurrellen kohti märkää asfaltin pintaa. Valkoposkihanhien keräilyajot ovat varma merkki siitä, että muutos on tapahtumassa. Lintuaurat suihkivat ohitseni riemukkaasti kaakattaen. Pienempinä parvina kohti länttä, palatakseen suurena joukkona kohti itää suunnaten.  Joskus niin niin läheltä, että luulen voivani napata pyrstösulasta kiinni. Sama valtaisa näytelmä toistuu joka syksy. Olen halunnut lähteä niiden mukaan. Liittyä tuohon mahtavaan muuttajien joukkoon. Lähteä. Kaakattaa kurkkutorvi suorana koko maailmalle: Minä menen. En palaa.  Heippa.

Tämä syksy on erilainen. Tämä syksy on irtioton aikaa. Täynnä odotusta. Minä en halua mennä, en lähteä, en heipata. Vaikka valkoisuus on tulossa, en lähde hanhien mukaan. Pysyn täällä. Kotona.

Parvekkeen ruukkunurkassa kukkii vielä poutapilvi. Oliivipuuni pysyy vihreänä aina.

Ruukut seisovat jykevästi paikallaan. Niin minäkin. Hauraana ja haavoittuvana, mutta jykevänä.

Tämä syksy on suurien muutosten aikaa. Se vie paljon pois. Tuo paljon uutta mukanaan. Kyyneleitäkin. Ilosta ja surusta syntyviä. Kannun täyteen.

Kärsimättömyys on heikkouteni. Odottaminen tuskallista. Tunnelin päässä pilkottava valo auttaa kestämään, olemaan ihan hissukseen vaan. Turvasatamassa.  Laivassa, jossa on valkoiset purjeet. Jonka mastoissa kaartelee valkoiset linnut, jonka kapteeni olen minä.

Vilkutan valkoposkihanhille.  Olen täällä odottamassa. Tulkaa taas ensi keväänä.

Parvekenysvääjän vinkkelistä nähtynä.....

Parvekenysvääjän päivystyspaikalta näkee kaikenlaista.... (aamukahvi on vasta keittymässä)

Poutapilvien loputonta vaellusta...

Kaikenlaisia ohikiitäjiä....

Auringon värjäämiä kuusen latvakäpyjä.... (heilahti)

Poutapilven ja oliivipuun. Nämä varjot kertovat, että on ilta...

Ja niin on taas yksi päivä kulutettu. Yksi päivä lähempänä kolmenvuodenprojektini päättymistä...

Kuinka pieni maailmani onkaan tämän kaiken keskellä....

Mitä mainiointa viikonvaihdetta!

Taskutaidetta ja yrttiämpäreitä

Minulla on tapana raahata taidetta matkamuistona kotiin. Yritin löytää niin pientä kuin mahdollista. Ja löysinkin, ihan taskuun mahtuvaa:  pienet kirjat, jotka mahtuu vaikka lompakkoon;  virolaisen Olga Terrin grafiikkaa ja toinen eri taiteilijoiden öljyväritöitä. Yksi grafiikkataulu ja käsinmaalattu pikkulautanen. (vertaa tikkuaskiin kokoa). Pieni on kaunista, eikö vaan olekin.

Matkalta sain voimaa ja virkistäviä ajatuksia. Niinpä vihdoin kotona innostuin parvekehommiin. Persilja, sitruunamelissa ja orvokki pääsivät sinkkiämpäriin istumaan.

Toiseen ämpäriin istutin suklaamintun ja viininlehtisalaattia (nam nam) ja tietty sinnekin orvokki kurkistelemaan. Tammimetsikkökin, joka ihmeellistä kyllä talven jälkeen voi hyvin, pääsi ulos odottamaan suurempaan ruukkuun muuttoa.

Viininlehtisalaatti on mahottoman hyvää herkkua vaikka leivänpäällä tomaatin kanssa. Sen mausta tulee mieleen lapsena maiskuteltu suolaheinä.

HUISKIS!