Lumipyrypäivänä pitää tehdä jotain kivaa!
keskiviikko 30. tammikuuta 2013
tiistai 29. tammikuuta 2013
sunnuntai 27. tammikuuta 2013
Kuu loistaa puutarhaan...
Kuva on ensin Illustratorilla digipiirretty, sitten kuvakäsitelty photoshopissa.
Alkuperäistä piirustusta käsitelty photoshopissa hieman toiseen tapaan kuin ylimmäinen.
perjantai 25. tammikuuta 2013
Isopeikon löylyhöyrytanssi lainassa
Kauan, kauan sitten menin Isopeikon tarinaan ja kompastuin tähän tekstiin. Teksti nappasi minua käsivarresta kiinni, eikä päästänyt irti. Niinpä tiedustelin Isopeikolta itseltään, että saanko ottaa sen lainauksena mukaani, kun ei se kerran irtikään päästä. Peikko lupasi lainata.
Teksti asuu nyt Torpalla, pienessä taulussa, joka roikkuu saunan pukuhuoneen seinähirressä. Se pitää lukea ennen ja jälkeen löylyttelyn, koska siitä tulee niin hassun hyvä mieli....
torstai 24. tammikuuta 2013
tiistai 15. tammikuuta 2013
Vastarannankiisket - mandala
Mandalahaaste 19 - PÄINVASTOIN
Minulle tuli heti mieleen vastarannankiisket, jotka eivät suostu uimaan myötävirtaan!
maanantai 14. tammikuuta 2013
lauantai 12. tammikuuta 2013
Unen ja valveen rajamailla Myrskyluodolla
Istuin luodolla, kuuntelin tuulen huminaa. Aallokko oli tuonut rantaan sileäksi hiomansa puunkarahkan, joka rytmikkäästi keinahteli kevyiden aaltojen mukana. Odotin Jannea tulevaksi. Aurinko teki laskuaan. Mastoa ei näkynyt. Vieläkään...
Kaunis musiikki hävitti muut äänet. Kohennan tyynyjä, oikaisen silmälasit...
Purjeet näkyivät kallioluodon takaa, vihdoinkin! Keitin kahvit ja aloimme perata kalaverkkoa, kohmeisin käsin. Veidin peittoa päälleni, kädet peiton alle.... Saalis on hyvä, sanoi Janne, saadaan kalaa suolaankin... Hämärissä, musiikin soidessa...
Minulla oli ihana yö Myrskyluodolla. Kunnes syväuni kaappasi matkaansa, autuaasti, oman purteni kuljetettavaksi..
.
Mitä sinä teit viimeyönä?
torstai 10. tammikuuta 2013
Pää tinnittäääääääää
Onko kukaan koskaan ikinä mistään keneltäkään jollain tavalla jotenkin jossain määrin saanut apua helpotusta jopa ehkä parannusta pään huutamiseen, eli tinnitukseen. Aseikolla 1-10, minulla se on täys kymppi.
Korvaklinikan lääkäri totesi ykskantaan, että tähän ei ole mitään apua ei lääkettä. Koita kestää.
Onko kukaan kuullut päässyt tietämään että joku jossain olisi apua saanut?
keskiviikko 9. tammikuuta 2013
tiistai 8. tammikuuta 2013
Mies, kitara ja tuoli
Who draws the crowd?
Who plays so loud?
Baby it's the guitar man
Who's gonna steal the show
You know...
It´s a quitar man...
maanantai 7. tammikuuta 2013
Mandala - haaveeni
Pitkään pukersin ja pukersin ja lopputulemana oli aina pelkkä musta ympyrä. Terapiakoirani tuli hätiin ja alkoi unelmoimaan....
Linkitys ei onnistu....
Linkitys ei onnistu....
torstai 3. tammikuuta 2013
Terapiakoira
Vanha meni, uusi alkoi. Masennuksella.
Ahdistuksella. Kun ihminen huomaa, että on monta päivää
haahuillut yöppä päällä, tekemättä mitään. Saamatta mitään
näkyvää aikaiseksi, se itkettää. Itsensä pakottaminen ei
onnistu. Asioiden siirtäminen tuonnemmaksi kyllä onnistuu. Olen
perunut lääkärikäyntejä, siirtänyt aikoja myöhemmäksi. Olen
taitava keksimään syitä, miksi juuri nyt en pääsekään
vastaanotolle, kokeisiin. Miksi en jaksa viedä roskapussia. Tänään.
Ruokahuoltoonikin olen keksinyt Alepan
kauppakassin: nettitilaus ja kassit tuodaan samana päivänä
kotiovelle. Helppoa. Vaivatonta.
Ei ole syytä nousta sängystä, paitsi
jääkaapille. Surusyöppö kun olen. Ahdistusleipää, tuskapitsaa,
surusuklaata. Kaikki käy. Ja posket pullistuu. Olen kokenut tämän
ennenkin ja luullut päässeeni siitä eroon. Vaan ei. Nyt se jälleen
kaappasi minut. Pitää tiukoin ottein kiinni. Hengittäminen on
vaikeaa.
Sosiaalinen elämä ei innosta. Välillä
pidän puhelimenkin kiinni, ettei vaan kukaan soita.
Miksi minä tämän kirjoitan.
Itselleni. Muistipaikaksi. Päiväkirjamerkinnäksi. On ihan pakko kirjoittaa. Jotta voin lukea tämän uudestaan ja
uudestaan. Löytäisin rivien välistä valonkipinää. En kerjää
sääliä, en tarvitse ymmärrystä. En halua mitään, en ketään.
Haluan itseni takaisin. Kokonaisen itseni. Tämä kirjoittaminenkin takeltelee, tökkii.
Ei tästäkään tule yhtään mitään.
Aamukolmelta löysin itseni
piirustelemasta. Laiska-Leppoja. Huomasin etsiväni sille ilmeitä,
lukuisia ilmeitä. Oli piirrettävä kymmeniä kuvia, jotta oikea
olemus löytyisi. Vapisevalla kädellä. Piirrellessä on pääni pullollaan laiskaleppoja.
Itkua putoilee paperille, kun muistan omaa koiraani, rakasta
Perämiestä. Laiskalepon hahmottuminen muistuttaakin Perämiehen
olemusta. Niin kauan kun viiva jaksaa seurata kynää, on oloni
jotenkuten siedettävä. Voisi toimia kotiterapiana. Oma
terapiakoira! Sitä ei tarvitse edes ulkoiluttaa! On siinä huonoja
puoliakin, se on yhtä laiska ja yhtämoinen syöppö kuin minäkin.
Kun käsi ei enää jaksa, syöksyn
syvälle. Maton alle. Pois näkyvistä. Jonnekin.
Kyllä tämä ohi menee. Aina se on
mennyt, sanon lohduksi itselleni....
Kyllä Neiti Fröken tietää
Valokuvattuna vanha akryylimaalaukseni (osa) "Kyllä Neiti Fröken tietää" ja uudet pensselit. Kuvan värimaailmaa muokattu photoshopissa ja picasassa.
Hupsista, huomasin, että tämä pitikin olla maalaustaidetta, ei valokuvaa... Laitanpas tähän vuonna -82 tekemäni ölyvärityön, joka on aika rankalla kädellä photosopissa ja picasassa käsitelty.
Hupsista, huomasin, että tämä pitikin olla maalaustaidetta, ei valokuvaa... Laitanpas tähän vuonna -82 tekemäni ölyvärityön, joka on aika rankalla kädellä photosopissa ja picasassa käsitelty.
Luovan lauantain haasteena: JOTAIN VANHAA JOTAIN UUTTA.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)