Kesä on ollut kukkakesä, jopa minun pohjoiseen päin olevalla parvekkeellani. Pelakat eivät koskaan aiemmin ole kukkineen näin runsaana, punaisena ja voimakkaana. Varret työnsivät kukkaterttuja siihen tahtiin, että raaskin nappasta jo puolikuihtuneet uusien tieltä pois. Kukinnat toppasin tähän samppakuuleriin ja nyt se on ihan täynnä.
Parveke on ollut minun kesänviettopaikkani. Sieltä olen seurannut luonnon muuntumista ja säätilan vaihtelua, tuoksuttanut orvokkeja, kaakaominttua, sitruunamelissaa. Siellä olen kuunnellut sydämeni tykytystä. Haukkonut happea. Hengittänyt.
Katsellut pudokkaiden leijailua tuulen kyljessä. Kauniita, rikkonaisia, silti eheitä...
Tavallisesti syksy on minulle haikeaa aikaa. Saatan pillahtaa itkuun kun koivusta putoaa lehti leijuen, kiemurrellen kohti märkää asfaltin pintaa. Valkoposkihanhien keräilyajot ovat varma merkki siitä, että muutos on tapahtumassa. Lintuaurat suihkivat ohitseni riemukkaasti kaakattaen. Pienempinä parvina kohti länttä, palatakseen suurena joukkona kohti itää suunnaten. Joskus niin niin läheltä, että luulen voivani napata pyrstösulasta kiinni. Sama valtaisa näytelmä toistuu joka syksy. Olen halunnut lähteä niiden mukaan. Liittyä tuohon mahtavaan muuttajien joukkoon. Lähteä. Kaakattaa kurkkutorvi suorana koko maailmalle: Minä menen. En palaa. Heippa.
Tämä syksy on erilainen. Tämä syksy on irtioton aikaa. Täynnä odotusta. Minä en halua mennä, en lähteä, en heipata. Vaikka valkoisuus on tulossa, en lähde hanhien mukaan. Pysyn täällä. Kotona.
Parvekkeen ruukkunurkassa kukkii vielä poutapilvi. Oliivipuuni pysyy vihreänä aina.
Ruukut seisovat jykevästi paikallaan. Niin minäkin. Hauraana ja haavoittuvana, mutta jykevänä.
Tämä syksy on suurien muutosten aikaa. Se vie paljon pois. Tuo paljon uutta mukanaan. Kyyneleitäkin. Ilosta ja surusta syntyviä. Kannun täyteen.
Kärsimättömyys on heikkouteni. Odottaminen tuskallista. Tunnelin päässä pilkottava valo auttaa kestämään, olemaan ihan hissukseen vaan. Turvasatamassa. Laivassa, jossa on valkoiset purjeet. Jonka mastoissa kaartelee valkoiset linnut, jonka kapteeni olen minä.
Vilkutan valkoposkihanhille. Olen täällä odottamassa. Tulkaa taas ensi keväänä.
Vilkutan valkoposkihanhille. Olen täällä odottamassa. Tulkaa taas ensi keväänä.
Todellakin, syksy voi olla myös uuden alkua, tiedän. Uuden, hyvän alkua.
VastaaPoistaKärsivällisyyttä se vaatii, mutta odottaminen kannattaa. Jo tieto siitä, että muutos on tapahtumassa, auttaa toisinaan hengittämään vapaammin.
(hanhet kaakattavat ihan kamalasti lentäessään, hpmh, karsea ääni...ja mehän emme ole hanhia!!)
Uutta ja hyvää odotellessa jopa hanhien kaakatus on kuin musiikkia korvilleni!
PoistaOn varmasti tulossa muutoksia monen elämään, niin avoimia sisimmän aarre-arkut ovat. Vai onko se saapuvan syksyn pelkoa, joka vie tulemattoman kesän mennessään, eikä anna sen jatkua.
VastaaPoistaKiitos puhuttelevasta kuvasarjasta ja siihen hienosti nivoutuvasta tekstistä :-)
Hanhet kyllä saapuvat.
Hanhet tulevat. Varmasti!
PoistaJälleen loit kuvin ja sanoin todellisen hyvänmielen postauksen. Kiitos! "Pudokas" miten ihana sana. Shampaja coolerin kaunista hyötykäyttöä. Sovitaan, että odotus palkitaan runsaammin mitä osaat odottakaan.
VastaaPoistaHeljä, sovitaan justiinsa niin, ei tiedä vaikka samppakuulerille löytyisi uutta käyttöä! halaukset!
PoistaHaikeaa! Mutta rohkeata! Antaa muutoksen tulla! Jossain runossa, en muista kenen, sanotaan: Hän antaa tuulen puhaltaa kun tuuliaika on. Niinpä niin, tulkoon tuuli.
VastaaPoistaVoi miten kauniisti on runoilija sanonut... nyyh ihan. Tulkoon tuuli. Se on hyvä!
PoistaMiten kauniisti kirjoitettu Kiiris! Toivottavasti muutokset tuovat kaikenlaista hyvääkin. Mille muuten maistuu kaakaominttu?Suklaiselle mintulle? Hanhet taitavat minun asuinalueeni kautta mennä talvehtimaan Afrikkaan,mutta tulevat sitten kauttani takaisin sinua tervehtimään....
VastaaPoistaKaakaominttu oli tämän kesän kokeiluni. Siinä on niin hyvä tuoksu, hieman suklainen maku ja söpöt kukat.
PoistaKiitos sinulle Yaelian ja lähetä keväällä hanhet takaisin!
Ensimmäinen kuva on ihan huikean kaunis!
VastaaPoistaKauniisti ja rohkeasti kirjoitit tuntemuksistasi!
Kiitos Vikki. Joskus on pakko purkaa tuntojaan...
PoistaKuinka kauniisti kirjoitat. Ja kuvat, ihanat, syventää sisältöä.
VastaaPoistaHalit sinulle.
Kiitos orvokki! Olen monien tunteiden pyörteessä.
PoistaAika pyörteessä tässä ovat lukijatkin, kun ei tiedä, miten sinua oikein halaisi ja miten saisi sinusta puristettua vähän enemmän totuutta ja tulevaa esille. Kärsimätön on siis lukijakin, enhän minä, mutta nuo muut, luulen ;-)
VastaaPoistaVoimia kaikkiin muutoksiin ja pysymiseen myös :-)
Näin varmasti on. Mielialani ovat heitelleet suurimman ilon ja suurimman surun välillä ja tunnerehellisenä ne varmasti blogissani näkyvät. Olen huono valehtelija ja huono salaamaan asioita, siis minua voi lukea kuin avointa kirjaa. Siinä on hyvät puolensa, mutta myös ikävät puolet, kun luottamukseni on saanut niin paljon kolhuja.
PoistaEn kuitenkaan halua muuttua, koska silloin en ole enää itseni. Eli porskutan menemään, hissukseen hiivin, kohti häämöttävää valopilkkuani. Ja kun sen saavutan, uskon että sen huomaat. Kiitos sinulle Siira. Ystävän halaukset.
Muutosten kourissa minäkin. Pienempien kylläkin, tai mistä minä sen tiedän...Mutta kuitenkin - olen tulossa Helsinkiin mukaan yhteen yhteisnäyttelyyn. Minä, joka luulin että sellaiset ajat ovat todella ohitse, mutta elämä on ihmeitä täynnä. Ja sitä ihmettä lisäisi, jos pääsisit näyttelyyn, että tapaisimme. Kerron näyttelystä lähemmin muutaman päivän päästä uudessa blogissani. Google vei, mutta minua ei viedä, minä tulen kuten hanhetkin.
VastaaPoistaVoimia sinulle ja muista, ihmeitä tapahtuu aina :-)
Oooh, lisää näyttelyitä. Ylpeys taiteilevista blogiystävistäni senkun kasvaa, etten meinaa mahtua nahkoini. Upeaa!!!. Googlesta viis, pääasia että olet.♥
PoistaOlen sen verran pölvästi ja sinisilmäinen höhelö, että uskon ihmeisiin. Aina. Kiitos Uuna.
Elämä on vuoristorataa. Kuvaat hurjan hyvin tunteita. Monet vuoret kivenneenä ja syvyydet kahlanneena tiedän, kaikella on aikansa. Pysähtymiselläkin on tärkeä aika. Voimia kiirikselle ja luovia paljon hetkiä ...sinulle on tunnustus sivulla Varjojen saari
VastaaPoistaVuoristorata on hyväksikin, vaikka se kuohauttaa tunteet joskus päälaelleen. Olisi aika tylsää kulkea tasaisentasaista polkua, ilman mutkan häivää. Huh, ei sopisi minullekaan. Ylös, alas, kivikkoon ja kallioille sileille lepäämään. Elämää se on. Kun varpaat kipeinä on kivikosta kaahustanut, miten hyvälle sileä kallio tai pehmeä jäkälämatto tuntuukaan. Sinä varmasti tiedät♥
PoistaVoimalähetys tuli tarpeeseen, kiitos. Kävin jättämässä kommenttini sivullesi, koskien tunnusta.
Kyynelmokoma tipahti kahvikuppiini. Huiskis!
Muutoksia tapahtuu aina niin henkilökohtaisella tasolla kuin luonnossakin ja kaikkialla. Sinulla taitaakin olla jotain oikein isoa tapahtumassa. Toivota sydämestäni onnea tulevaan.
VastaaPoistaKirjoitit tuossa niin tunteikaasti ja sielukkaasti, tuli todella vahva tietoisuus, ettäolet turvasatamassa ja kesän kääntyminen syksyksi ei tunnu pahalta.
Omalta kohdaltani uskon, että juuri syksy saa minun vähäisen inspiraationi kirjoittamiseen taas elpymään. Semmoista muutosta itseltäni toivon. Hanhet palaavat yhtä varmasti, kuin uusi kevät ja kesä.
Kiitos aimarii. Syksy ei todellakaan tunnu pahalta, päin vastoin. Olen valmis uskomaan, että se tuo tullessaan minulle uuden elämän. Vapaat tuulet hengittää. Olen nuoruudessani ollut kova kirjoittamaan. Elämä on lytistänyt kykyni ja inspiraationi. Nyt ajattelen, että tulevina talvi-iltoina jaksaisin lukea.... ehkä kirjoittaakin.
PoistaSinulle toivon mitä parhainta, luovinta, kirjoitustäyteistä syksyä.
Hanhia odotellessa:)))
Olipa kauniisti kirjoitettu ja ihana oivallus, että tällä kertaa oletkin valmis jäämään. Sinulla on kaunis parveke lähellä pilvenkattoja. Saman taivaan alla olemme, muista se <3
VastaaPoistaKiitos Elegia, ajattele meillä on sama kuukin, sitä voimme ehkä jopa yhtäaikaa killittää. :)))
PoistaIlo ja suru, niistä on elämä tehty. Toivon sinulle voimia ja kaikkea hyvää!
VastaaPoistaSitä se on tämä elämä. Kiitos!
PoistaSurumielisyys. Kaiho. Ikävä. Melankolia. Ne ovat vain sanoja, joita yritin laittaa järjestykseen. Mutta kumma kyllä ne eivät suostuneet järjestymään. Tunne jäi. Leijaili hetken ja tuli parvekkeen ovesta sisään.Suru ja kaiho ovat tutut sisarukset, joskus tulevat käymään, toisinaan olemaan, mutta kaiken keskellä kuitenkin lupaus; Valkoposkihanhet, tulkaa taas ensi kesänä.
VastaaPoistaRutistus!
...sekasorto...hämmennys... Mutta valo pilkottaa ja hanhet tulevat taas.
PoistaKiitos Kaanon ystäväinen!
Hyvä, ettei kaipuusi ole valkoposkihanhien mukaan.
VastaaPoistaNiiden lentoa voi katsoa, tietäen että ne palaavat.
Elämän vuoristoradalla joudumme väliin menemään, halusimmepa tahi emme. Voimia ja uskoa Sinulle odotukseen, kaikki menee hyvin.
Edessäni on myös lokakuulla mylläkkä ja raskas odotuksen aika.
Kiitos Hietatar. Sinulle myös voimia mylläkkään ja odotukseen♥
PoistaHienoa, että olet löytänyt jykevyyden itsessäsi. Syksyn rauhaan kannattaa kietoutua ja odottaa valoisampaa aikaa. Kaikkea hyvää sinulle Kiiris!
VastaaPoistaMinä yritän olla niin jykevä kuin voin. Kiitos Famu!
PoistaIhan kuin se pullo näyttäisi kiältä :) Tarinasi on odotusta täynnä, uskoa ja haikeuttakin. Peikolta ajatus kaikelle sille, sinulle.
VastaaPoistaPeikko muisti viälä sen tarinan missä oli Akka Kebnekaise ja muut villihanhet ja se peukaloinen Nils Holgersson mutta ei mitään hamsteria. Ne hanhet huusivat toisilleen "täällä minä, missä sinä" ja sen peikko melkein kuuli tuossa kirjoituksessa.
PoistaVoi kulta peikko, kiitos. ja juuri tuo satu oli mielessäni, kun noita hanhia katselin. Melkein jo tunsin olevani kuin piskuinen Nils Holgersson!
PoistaKoskettava kertomus sinulla. Ja todella: kirjoita enemmän ja lisää. Ihan tässä ihmetyksestä ymmyrkäisenä odotan, mitä tuleman pitää. Parveke, jossa pysyt, hanhet jotka lähtevät ja palaavat. Hyvääkö odottaa vai pahaa. Aistin, että olet surullinen vaikak odottava.
VastaaPoistaOikein aistit. Elämänmuutoksiin liittyy aina monia tuntoja. Luopumisen tuskaa, mutta toisaalta uuden odotusta. Kaikkeen liittyy riskinsä, mutta joskus on riski otettava. Luotan siihen että hanhet palaavat. Kiitos Pantteri.
PoistaLöytyisikö Kiirikseltä jotain rakasta romua haasteeseen? Haaste odottelee blogissani.
VastaaPoistavoisipa vaikka löytyäkin... täytyy tutkia.
PoistaKauniisti kirjoitat syksystäsi. Parveekkeesi on kuin pieni maailma, siellä tapahtuu ja näkee niin paljon, sitä aina ihmettelen. Onnelliset tuulet puhaltakoon parvekkeellesi.
VastaaPoistaTiedätkö, joskus ihmettelen itse ihan samaa. Onneksi on tuo parveke, kun koti on muuten kuin sormustin.
PoistaTervetuloa onnelliset tuulet, otan kiinni kun ne saapuvat!