Valkoposkihanhet

Kesä on ollut kukkakesä, jopa minun pohjoiseen päin olevalla parvekkeellani. Pelakat eivät koskaan aiemmin ole kukkineen näin runsaana, punaisena ja voimakkaana. Varret työnsivät kukkaterttuja siihen tahtiin, että raaskin nappasta jo puolikuihtuneet uusien tieltä pois. Kukinnat toppasin tähän samppakuuleriin ja nyt se on ihan täynnä.

Parveke on ollut minun kesänviettopaikkani. Sieltä olen seurannut luonnon muuntumista ja säätilan vaihtelua, tuoksuttanut orvokkeja, kaakaominttua, sitruunamelissaa. Siellä olen kuunnellut sydämeni tykytystä. Haukkonut happea. Hengittänyt.

Katsellut pudokkaiden leijailua tuulen kyljessä. Kauniita, rikkonaisia, silti eheitä...

Tavallisesti syksy on minulle haikeaa aikaa. Saatan pillahtaa itkuun kun koivusta putoaa lehti leijuen, kiemurrellen kohti märkää asfaltin pintaa. Valkoposkihanhien keräilyajot ovat varma merkki siitä, että muutos on tapahtumassa. Lintuaurat suihkivat ohitseni riemukkaasti kaakattaen. Pienempinä parvina kohti länttä, palatakseen suurena joukkona kohti itää suunnaten.  Joskus niin niin läheltä, että luulen voivani napata pyrstösulasta kiinni. Sama valtaisa näytelmä toistuu joka syksy. Olen halunnut lähteä niiden mukaan. Liittyä tuohon mahtavaan muuttajien joukkoon. Lähteä. Kaakattaa kurkkutorvi suorana koko maailmalle: Minä menen. En palaa.  Heippa.

Tämä syksy on erilainen. Tämä syksy on irtioton aikaa. Täynnä odotusta. Minä en halua mennä, en lähteä, en heipata. Vaikka valkoisuus on tulossa, en lähde hanhien mukaan. Pysyn täällä. Kotona.

Parvekkeen ruukkunurkassa kukkii vielä poutapilvi. Oliivipuuni pysyy vihreänä aina.

Ruukut seisovat jykevästi paikallaan. Niin minäkin. Hauraana ja haavoittuvana, mutta jykevänä.

Tämä syksy on suurien muutosten aikaa. Se vie paljon pois. Tuo paljon uutta mukanaan. Kyyneleitäkin. Ilosta ja surusta syntyviä. Kannun täyteen.

Kärsimättömyys on heikkouteni. Odottaminen tuskallista. Tunnelin päässä pilkottava valo auttaa kestämään, olemaan ihan hissukseen vaan. Turvasatamassa.  Laivassa, jossa on valkoiset purjeet. Jonka mastoissa kaartelee valkoiset linnut, jonka kapteeni olen minä.

Vilkutan valkoposkihanhille.  Olen täällä odottamassa. Tulkaa taas ensi keväänä.

MAIDOLLE!!!

Tiistaiklassikkona esiintyy vanha maitokannu, joka asustaa parvekkeellani. Vieläkin saataan kuulla Hilutätini "maidolle" -huudot, kun hän aamusella maitokannua heilutellen hoputti meitä naapurista juuri lypsettyä maitoa hakemaan! Nam!

Väriasetelmia

Viikon värikollaasissa olikin ihania murrettuja värisävyjä. Vanha roosa, vaalea liila, oranssi... Niin kauniita. 

Siniharmaata, oranssia, vihreää, vanhaaroosaa, lempeää vihreää...

Turkoosi olkoon lisämausteena!

Eivät kuvieni värit ihan täsmää vinkkiväreihin, mutta sinnepäin kuitenkin.

TÄÄLLÄ muiden värinäkemyksiä

Ihmisraunio

Kasvot jähmettyvät kiveksi

silmät kuivuvat aavikon hiekaksi

sisällä kipunoiva tuska

polttaa kaiken hiileksi

sydän jähmettyy liikkumattomaksi

verisuonissa virtaa palavaa laavaa

Rauniolla

sammuu valo

- kiiris -

Luovalauantai haasteena: RAUNIO

Sain tunnustuksen!

Sain Sirpalta tämän tunnustuksen. Se tuottaa iloa, kiitos siitä.

En jatka nyt eteenpäin, kun on vähän hankalia juttuja meneillään... ei meinaa jaksaa.

Myös Aikatherine ja Perhotar muistivat minua tunnustuksella. Ilahdutti mieltäni valtavasti. Kiitos♥.

Loistava tyyppi!

Mandala 9

Kesä meni. Kaikenlaisissa verkoissa pyristellen.

Kyökistä löytyy.....

Aina&Hilta heitti minua haasteella: Valokuvaa (lähikuva) mitä löytyy keittiöstäsi.

No löytyyhän toki. Ja paljon, ottaen huomioon, että keittiöni on hyvin pieni. Tässä viimeisimmät kirpputorihankinnat: Yhdenhengen ruuan valmistukseen tarkoitettu uunivuoka. Testattu ja hyväksi havaittu. Keramiikkalautanen, öh.... noh. voihan siinä  tarjoilla vaikka oliiveja. Pienen pieni potta... kulahtanut alumiinilusikka...., ai että mitä niillä tehdään. No ei sitten yhtikäs mitään, mutta kun 50 sentillä sai, niin pitihän ne ostaa.  Näyttivät niin söpöiltä.

Kyökin hyllyltä löytyy tällainen niinikään kirpputorilta käteen jäänyt uuden elämän sytkärisäilönä saanut kippo. Kaikki sytkyt on tosin jo loppuunkäytettyjä, mutta   pitää säästää.  Muutenkin pikkukyökki pursuaa tavaraa, ihan paniikiksi asti. Tuskin tilannetta helpottaisi yhtään isompi keittiökään... minulla olisi vaan enemmän tavaraa ja enemmän epämääräisiä säilöjä turhalle krääsälle. vai onko ne turhia.... eihän sitä koskaan tiedä... voihan niitä aina johonkin käyttää... :)))

Tällasia näkymiä minun kyökistä. Ja sitten pitäisi haastaa kolme uutta henkilöä tutkimaan omia keittiöitään. Katson taikapeiliin ja näen lepiksen, SusuPetalin, orvokin!

Taiteiden Yö

Tiistaiklassikko

Kamera löysi vanhat uimakopit. Taisi olla Pihlajasaari.... tai ehkä Uunisaari, jonka ohi seilattiin.

Tänä aamuna klo 6.06

Aamukahvit auringossa

Tuolta se pullahtaa esiin, aurinkoarmas kippuravarvas.

Neiti Kuu ja Likka-laukkunukke

Neiti Kuu on mammani maalaus vuosien takaa... Enkä yhtään tiedä miksi kuvan nyt tähän laitoin. Ehkä ulkona paistavan auringon johdosta :)

Tämä posliininen  Likka taas on vanha pieni laukkunukkeni, jonka asettelin parvekkeelta keräämieni yrttien seuraksi. Tietysti sävy sävyyn joukkoon parit pastellit. 

Kun kaupan kassalla kiireessä hikipäässä kaivan laukusta lompakkoa ja käteeni sattuukin Likka-laukkunukke, en voi muuta kun hymyillä! Taidan kyllä olla aika pöhkö ihmiseksi :)

Aurinkoista perjantaita!

Avaruuden kaikuja

Kiiris goes Soundpainting

Tämä on vanha ihana biisi. Yks mun ehdottomia suosikkejani. Se on pehmeää, lämmintä, uinuvaa musiikkia. Kuuntelin sitä taustalla, kun piirustelin. Värit eivät ihan täysin toistuneet piiruksestani nettiin, mutta sinne päin.

Olenkohan osannut ilmaista kuulemaani. 

Arvaakohan kukaan?

Tässä samasta biisistä toinen vinkki, jossa yiritin korostaa musiikin pehmeyttä vähentämällä kulmikkuuta:

Joko arvaatte?

Keidas kaupungissa

Muutamia kilometrejä kaupungin keskustasta löytyy keidas...

.. niityllä missä sirkat soi ja kesätuuli viuhuu....

Hissukseen etsitään polku ja mennään mamman pikkupikku piilopirttiin keittelemään kahvit.

keitaalta kivenheiton päässä voi vilvoitella meressä....

Tästä pitäisi nauttia ennen talven valkoisuuden saapumista!

Mandala7 / ja pohdintaa...

Rantamandalani syntyi Minne?-laatikkoni kätköistä löytyneistä esineistä

Siira Maanantaimandala-blogissa pohdiskeli mandalan olemusta. Niinpä minäkin ajattelin laittaa tähän useamman. Kaikki erilaisia ja eri kuvankäsittelytekniikalla synnytettyjä ja kysyn, onko nämä mandaloita? Onhan niissä kuitenkin ajatusta ja syntymää.... vai onko?

Auringonlaskusta aurinkokelloksi. "Aikakulkeeminäen-mandala"

Väripaletistani otetusta valokuvasta 3D-tekniikalla muokatut kuvat, joita on kolme päällekkäin. Siis "Lovahulluus-mandala"

Onko porkkanasta mandalaksi? "Nälkä-mandala"

Oli miten oli, mandaloita tai ei, niin aika hauskaa on kuvien muokkaus. Tietenkin käsin piirustaen tehty työ nousee omaan arvoonsa. Myönnetään. Mutta puolustukselle puheenvuoro:  ei kuvankäsittelykään tietyn lopputuloksen saavuttamiseksi ole ihan helppo nakki. Olen täällä blogimaailmassa tutustunut aivan loistokkaisiin kuvankäsittelijöihin. Itse olen ihan noviisi vielä.

Kuulen mieluusti kaikenlaisia ajatuksianne!

Lily the Tiger

Tiikeri Lily

Hyökkäävä Tiikeri Lily

Vanhaa Tallinnaa