lauantai 9. kesäkuuta 2012

Aurinko tiesi, että sen pitää paistaahelottaa...




Yksi päivä. Yksi ainut päivä. Aurinko tiesi, että sen kuuluu helottaa. Juuri tuona päivänä. Perjantaina. Se tiesi, että sillä on erikoistehtävä juuri tuolle päivälle. Neljä (kolme+yksi aviomies), minulle ennen kohtaamatonta ihmistä saapui kohtaamispaikalle, kuka tallustaen, kuka bussilla, kuka ratikalla, taksillakin. Pitemmän ja lyhyemmän matkan takaa.
Tapaamisen järjestänyt virtuaaliystävä muuttui oikeaksi, eläväksi. Lämmin katse, hymy. Hänen kanssaan oli helppo puhua, tutun turvallisen ihmisen. Sosiaalinen erakko itsessäni vetäisi sieluni verhot auki että räiskähti. Halattiin puhutiin höpötettiin syötiin värillisiä karkkeja.  Paikalle saapui yllättäen lisää oikeaksi muuttuneita virtuaali-ihmisiä, toinen...kolmas....  Silmät löysivät silmät, ystävälliset.  Halauksia, kohtaamisen iloa, naurua, kikatusta, kyyneleitä..  Tunnelma oli lämmin, yhtä lämmin kuin aurinko, meitä hellivä. Vaihdettiin kuulumisia, kerrottiin elämästämme. Aika pysähtyi.

Lähdimme kukin omia teitämme, mutta tiedän ettemme eronneet.


Istuin parvekkeella ja ajattelin, sulattelin, tapahtunutta. Minulla oli äärettömän hyvä olo. Ihmisistä. Käsi alkoi piirustaa huomaamattaan vanhan kirjekuoren taakse.... Susupetal... Wonders....Elegia... minä... aurinko.. Voi miten paljon voimaa sainkaan noista ihmisistä. Toivottavasti pystyin itsekin jotain antamaan.

Aurinko laskeutui sulkien kaiken tapahtuneen syliinsä. Säilöi pakettiin... Istuin..... kertasin tarinointiamme.... lähetin lämpöisiä ajatuksia tapaamilleni ihmisille, ystäville..



Kyllä elämä tietää, mitä sen joskus pitää tehdä.

Huiskis!




33 kommenttia:

  1. Elämän lahjaa ovat ystävät. Kuvistasi välittyi tapaamisen ainutkertaisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kaanon! Joskus meidänkin aurat kohtaavat..... luulen... toivon!

      Poista
  2. Ihana piirros...:)

    Ja mikä kuva auringon laskusta...vaikuttavat värit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos irmastiina. Eilen auringonlasku olikin erikoisen kaunis...

      Poista
  3. Miten aurinkoinen tapaaminen sinulla oli oikeiksi muuttuneiden virtuaaliystävien kanssa:) Kuvasikin niin aurinkoiset:)

    VastaaPoista
  4. On mahtava kokemus tavata virtuaali-ihmiset elävinä.
    Tekstistäsi välittyi se suuri ilo. Ja kuvastasi myös.
    Mutta miten se aurinko tiesi... :D

    VastaaPoista
  5. Ihana kuva, ihan kuin ihanat me, minullakin juuri oikea kampaus ja sinulla huiskis-fiilis.

    Toisto on ilon äiti!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummallinen tunne, kun käsi vaan piirsi, pää ei ajatellut... Kiitos Susu!

      Poista
  6. Virtuaalista liveksi - kokemus, jota ei voi unohtaa. Sinulla on ollut ihana päivä, ilmankos aurinko tiesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta haastat. Ystävien tapaaminen - ihan parhautta! Sen tiesi aurinkokin!

      Poista
  7. Ihana piirros, tunnistan meidät :)) Minulta jäi kaunis auringonlasku eilen huommamatta, mutta saan nähdä sen nyt jälkikäteen kuvasi välityksellä. Hulppeat maisemat on sinun parvekkeeltasi! Olet ihana, oli ihan mahtavaa, että sain tavata sinut <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)) Ihana olet itsekin. Suloinen Elegia, kuin perhonen olet! Tapaaminen oli todellakin niin niin hienoa. Jäi niin hyvä mieli sydämeen!

      Poista
  8. On mukavaa kun tarinat muuttuvat ihmisiksi. Samalla ne usein saavat syvyyttä ja korkeutta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sellaiset tarinat onkin juuri hienoja! Kyllä peikko osaa syvyyslaskelmat:))

      Poista
  9. En ole tavannut ketään blogien kautta tutustumistani ihmisistä livenä, mutta vuosikausia sitten aloittaessani irkissä ja forumeilla, tapasin monta ihanaa ihmistä niin Suomesta, kuin ympäri maailmaa. Heidän livetapaamisensa oli lähes 100% pelkästään unohtumaton kokemus, joidenkin pienempi, joidenkin jopa elämää järisyttävä! Muutamien kanssa pidetään vieläkin yhteyttä tavalla tai toisella, toiset ovat jo matkaansa jatkaneet, eivätkä enää surffaile sen enempää netissä (ainakaan en tiedä), kuin elämässänikään. Jokaista muistan lämmöllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. se on hienoa! Ei koskaan tiedä mistä ystävyys vastaantulee, se voi olla ihan nurkan takana, tai löytyä maailman toiselta laidalta!!

      Poista
  10. Ihana aurinko ja auringonlasku tapaamisenne kunniaksi.
    On ilo tavata virtuaaliystävä ihan henk'kohtaisesti
    ja huomata viihtyvänsä hänen seurassa...
    :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli iloinen tapaaminen neljän nettiystävän kesken. Ihan parhautta!

      Poista
  11. Kuvauksestasi päätellen yksi elämän tähtihetkistä. Näitä meidän on kerättävä reppuun ennakkoluulottomasti. Ihanan lämmin postaus... ja vielä se aurinkokin tiesi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen viettänyt niin hiljaiseloa, että oli kyllä yksi tähtihetki!

      Poista
  12. Voi miten ihana iloinen piirros ja upea auringonlasku. Mä olen tavannu aika montakin blogiystävää livenä, täällä on Losissakin on pyörähtänyt 5 bloggaajaa. Ai niin, pitää nyt lisätä listaan myös rakas aviosiippani, mekin tavattiin blogin välityksellä, oikea tapaaminen järjestyi kyllä sitten aika pian, sillä reissulla olen vieläkin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aviomiehen löysit!! Aika hieno juttu!! Ei koskaan tiedä missä onni luuraa :))

      Poista
  13. Onpa teillä ollut hieno tapahtuma, tapaaminen, oikeasti, wau!!! Ihanaa tavata ja saada kirjoituksille ja kuville kasvot. Voi, sinä onnellinen :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Uuna, minä ihan sain uutta voimaa ja iloa!!

      Poista
  14. Annoit, oi, annoit! Yllätyksellinen tapaaminen ja aurinkoinen päivä. En olisi uskonut tapaavani niin aitoja ihanaisia naisia kuin perjantaina. Kiitos sinulle, ettet heittänyt pihalle, kun yllätin :D Nyt se aviomieskin tietää, miksi roikun blogistaniassa usein :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan parhautta tuo tapaaminen. Yllätys oli iloinen! Niin hieno juttu, että joku jaksoi järjestää sen!
      Kaunis kassi on naulassa eteisen seinällä ja odottaa kauppareissua. Siinä saa kuljettaa vain rinkeleitä ja korppupusseja, ettei likaannu, noh ehkä vähän juustojakin :D ja ehkä viinipullonkin! KIITOS!

      Poista
  15. kiva tarina ja ihana kuva, näin vaihtaa muotoasan moni asia elämässä.. tämä on kutsu jos otat vastaan. olen aloittanut ketju kesäjännärin, haen kirjoittajia.
    mukaan tulevilta haluan ilmoituksen kommiin.. alkuteksti on pieniä sanoja sivulla, VARJOJEN SAARI. käy tutustumassa ja tervetuloa luovaan jengiin, suurin osa kutsutuista on harrastajia, pieni osa kirjailijoita.. jännää syntyykö blogien välinen kesädekkari:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä hirmu huono kirjoittamaan.... mutta totaalisen yllytyshulluna otan kutsun vastaan. Lähdenkin tästä varjojen saarelle tutustumaan.

      Poista