tiistai 26. kesäkuuta 2012

JATKOTARINA "VARJOJEN SAARI"


Aikathrinen aloittama jatkotarina. Kiiriksen osuus.:

Rantaa koristelivat yksinäiset hoippuvat jalanjäljet, jotka johtivat suurilehtisen puun katveeseen. Puuhun nojaava nainen, Rilla, oli väsynyt. Kuolemanväsynyt. Janoinen. Rillan vaatteet olivat kamppailussa merta vastaan riekaloituneet, tuskin peittivät enää hänen kehoaan. Huulia kirveli. Suolainen vesi oli hangannut ne vereslihalle hänen uidessaan rantaan. Kurkkua rutisti kuivuus. ”Tässäkö tämä nyt oli”, ajatteli Rilla. ”Tähänkö minä kuolen.” Häntä puistatti ajatus kehoaan syövistä nilviäisistä ja nälkäisistä toukista. Tuo kammottava ajatus sai hänen aistinsa terästäytymään. ”Ei perkele, EI!”.

Kuva: Kiiris


Hän pakotti itsensä jalkeille. Jostain oli saatava vettä. Nopeasti. Syömättä selviää, vaan juomatta ei. Rantavedessä aaltojen rytmissä killui jotain. Jotain kiiltävää. Rilla tunnisti sen kattilaksi. Uponneen laivan karkulaiseksi. Kattila kourassaan hän laahusti takaisin nojapuunsa suojaan, piiloon horisontista nousevalta auringolta. Puiden suurilta lehdiltä tipahteli aamukastetta, jonka hän keräsi talteen. Siemaisi varovasti kattilaan tiputtamaansa vettä. Kostutti huuliaan ja tunsi kuinka elämä alkoi hiljalleen palautua hänen kehoonsa. Ajatukset kirkastua.

Rilla huomasi puun vierellä kasvavat aloevera -kasvit. Hän oli hyvin kasvitietoinen. Tiesi, että aloeveran neste on tervehdyttävää. Terävällä simpukankuorella hän raaputti kasvin pintaa ja sai valkoisen linimentin valumaan. Sillä hän voiteli ihonsa jomottavia haavoja. Sen väkevä maku piti myös verta himoitsevat kärpäset haavoista loitolla.


Kuva: Kiiris

Ympärillä oleva hiljaisuus oli pelottavaa. Epätietoisuus omasta olinpaikastaan oli pelottavaa. ”Missä kaikki muut ovat, ”, ajatteli, ”olenko todella ainoa pelastautunut”. Tunne puistatti ja sai Rillan epätoivon valtaan. Pakkohan täällä on muitakin pelastautuneita olla!. ”Olisipa Markku täällä”, hän voihkaisi. Markkuun hän oli tutustunut laivalla, risteilijällä joka nyt ahteri pystyssä törrötti meressä. Kuin paholaisen ruumis. Suolaiset kyyneleet valuivat pitkin poskia, tunteet kuohauttivat särkevää kehoa. Sydäntä riipaisi. Hän oli jo ehtinyt ihastua Markkuun, joka oli laivalla muusikkona. Soitti saksofonia isossa bändissä. Rilla saattoi vieläkin kuulla saksofonin metallisen helinän, ihanasti surumielisen voihkinnan...  Ääni sekoittui aaltojen kohinaan. Hän sulki silmänsä ja pakeni muisteloihinsa...

Kuva: Kiiris


Yhtäkkiä jokin tunkeutui Rillan tietoisuuteen.....

----- jatkuu-------


LINKKI aikatherinen sivulle on tässä. 

12 kommenttia:

  1. Upea, herkkä ja vahva. Tykkään näistä kuvista on upeat värit ja valo. Very nice.

    VastaaPoista
  2. Tarinasi tihkuu jännitystä, ahdinkoa ja menneen romantiikankin häivähdystä.
    Onneksi Hän on kekseliäs, eikä jäänyt tumput suorana vaan hiekalle makaamaan.
    Mukavaa luettavaa. Upeat vahvat kuvat on tarinassasi.

    VastaaPoista
  3. Hieno jatko tarinalle.Milleköhän saarelle Rilla on haaksirikkoutunut...Ja tekstin kuvatkin ovat hyviä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä tarinan jatkaja jo keksii saaren sijainnin ;o

      Poista
  4. Ompas se. Aika seikkailua koko eläm siellä saarella ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellaistahan se on, kun haakrikkoutuu.... ;o

      Poista
  5. Hienosti hallittu tilanne ja talteen kirjoitettu. Hyvää tekstiä ja tarinan kuljetusta!

    VastaaPoista
  6. Olen jo kadottanut oman vuoroni tässä ketjutarinassa, mutta voiko olla mahdollista jatkaa Rillasta ja Markusta sinun jälkeesi. Sinulla oli soljuvasti kulkeva tarina. Ajattelin jo, että täytyyhän jokin laiva jo horisontista näkyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi minun puolestani tottakai! Mukavaa. Laiva horisontissa on hieno ajatus ja jatkumo!!

      Poista