Lepokasta vuoden vaidetta!

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2016!

Iloista Vappua!

Parvekepunaa ja minttua

Aurinkoinen, punainen tervehdys meidän partsilta. Minttuu piti hankkia teetä varten, kun on melkoisen kova lenssutauti.

Pieni laulu..

ja kyllä meitä tontuttaa...

Tervetuloa Kiiriksen Kahvipapuun!

Värikollaasi

Hitchkokiksi sitä minäkin ensin luulin..

Auringon nousun myötä, joka aamu samalla kellonlyömällä,  ilmestyi tämä outo, ujonpuoleinen ohimenijä.

Tauon paikka - NYT!

Heippatikeikka ja huiskis!

Ruusuja ruusuja ruusuja

Kun ei ole kirjoja jakaa, niin jakelen teille, ihanat blogittajat ruusuja. Kaikille. Paljon. Kevään tuoksuisia. Minä olen koko kevään oikeastaan ollut huono blogittaja. En kuitenkaan ole yhtäkään teistä unohtanut. Olen jopa käynyt blogeissanne, mutta jälkeä jättämättä.
Elämässäni on suuria mullistuksia. Ruukkujen tasangon ja oliivilehdon välimaastossa poukkoilen. Hienoja asioita on tapahtunut. Niin hienoja, että ne ovat täyttäneet pääni, kertakaikkiaan. Elämän kokoisia mullistuksia. Se on kummallinen tunne, kun on pää täysi. Sinne ei mahdu mitään muuta. En ole pystynyt kunnon kommenttejakaan postauksiinne jättämään kun selväjärkiset sanat ovat päästäni kadonneet. Huiskis vaan jonnekin. Tästäkään jutusta ei meinaa tulla sitten yhtikäs mitään. Tyhjää löpinää.
Niiettä ymmärrätte varmasti hiljaisuutta blogissani. Kun ei kamera löydä kuvattavaa, käsi ei ymmärrä viivan päälle yhtikäs mitään ja sanoja, noh, niitä on aina ollut liian vähän. Tai sitten ne ovat väärässä järjestyksessä.

Lienee parempi istahtaa oliivilehtoon linnunlaulua kuuntelemaan. Kyllä minä välillä täällä käyn ja postauksianne luen ja jos sallitte niin jätän pienen käyntikortin, jos en pysty mitään järkevää sanomaan. OK?

Kiiris kailottaa kaikille kaikille mitä parhainta kevättä ja puron solinaa.

Huiskis!

Kiiris toivottaa jo nyt...

Kiiris toivottaa kaikille oikein namukasta, hellukkaista ja aurinkoista pääsiäistä!

Olen langoilta pois ja palaan pääsiäisen jälkeen.

Huiskis!

Marraskuun selätystä - How to Survive November

Nyt on marras

mieli harras

kesii muistelee

sentralhiiting puhisee

marraskesi rapisee...

siitä älä piittaa

näytä sille oikoviittaa

lähetä se Hittoniin.

Huiskis!

Harmaa sai ilahduttavan tunnustuksen!

Mari A:n kirjablogi antoi minulle tällaisen ilahduttavan "kirjanmerkin". Kiitos siitä.

Ja sitten pitäisi sanoa itsestään kahdeksan asiaa. Huh. Se onkin jo sitten vaikeampi homma. Lähestyvä talvi, pimenneet illat, auringottomat harmaat päivät ovat nitistäneet minut, uuuh tehneet pään ihan ontoksi. Lannistuksen kourissa siis jotain itsestäni:

1. harmaa

2. harmaampi

3. harmain

4. tosi harmaa

5. ihan sikaharmaa

6. lätsähtänyt harmaa

7. kolossa piileskelevä harmaa

8. nukkavieru harmaa

En haasta ketään, koska olen aistinut täällä blogissa muuallakin jotain uupumukseen viittaavaa. Ansiokkaita blogeja on paljon, en ehkä osaisikaan valita kahdeksaa, vaan lista jatkuisi ja jatkuisi.... Jos alettaisi yksissä tuumin kaikki harmauskapinaan. Kirkkaat liput liehuen kevättä kohti!.

Huiskis!

Mihin minulla on kiire? Ei mihinkään.

Eilen oli erikoinen sää. Satoi. Paistoi. Satoi. Paistoi. Satoipaistoi.

Taivaalla laukkasi valkoinen ratsu, jonka tuuli vei mennessään.

Etelän puolella maisema olikin aivan erivärinen.

Ruska koristautunut maahan

Tämän aamun taivas punertaa  aurinkoisempana, valoisampana. Ehkä. Ehtiihän tämä vaihtua vielä moneen kertaa päivän kuluessa....

Matkalaukullinen tekemättömiä matkoja,

kengät täynnä kulkemattomia polkuja

varpaat tallustamattomia askelia.

Silmät pullollaan näkemättömiä maisemia,

ja reppu,

reppu painaa vaeltamattomista vuorista.

Mihin minulla on kiire?

Ei mihinkään.

- kiiris -

Hyvää tätä päivää kaikille. 

Onnenkantamoinenko?

Ai että mitä? Olen katsellut valokuvatorstain haastevastauksia onnenkantamoisesta. Pirkuliparkuli, perikletto, saaketti. Haaste innoitti minut tällaiseen vastaukseen. Vaikka en osallistukaan, kun sehän on valokuvahaaste. Ja miksi en osallistu? No siksi kun siivouskiihkoissani heitin kameran kaapelin jätesäkkiin, jonka roska-auto jo kauas pois kuljetti. Että tällainen kantamoinen.

On sitten lähdettävä kaapelikauppaan uutta hankkimaan.. prrrr...kkk...%&¤#

Toisaalta... voi olla hyväkin Helsinkisaitsii-inki kahdella eri ratikalla. Onpahan pakko lähteä välillä liikenteeseen täälltä pussien keskeltä.  Ja uuden kaapelikaupan katolla, 50 metrin korkeudessa on näköalakatos.  Vois ehkä vähän maisemavalokuvata... jos ei sada...

Onni onnettomuudessako?? Vai kertakaikkiaan onnenkantamoinenko sitten kuitenkin?

Tyttöjen Päivä!!

Tänään vietetään Tyttöjen Päivää!

Kukkanen ja kultakutri

Tämä pieni kaunokainen tervehti minua heinikon seasta ja oli valmis poseeraamaan kuvaajalle.

Ja tämä suuri kaunokainen olla möllötti auringossa. Kun kysyin siltä kuvauslupaa, se sanoi: "Muuuh!"  Kuvaaja ymmärsi sen luvaksi valokuvan ottoon ja click!

Minä ja satakieli

Joku aika sitten ihastelin Helsinkiä mereltä. Tänään juhannusaattona pieni maailmani on samanlainen. Aamuaurinko heittelee timantteja tyynenä lepäävään mereen. Ilma on kuin lämmintä pumpulia. Kuin niittyvillaa.

Autojen murina on heikentynyt lähes olemattomiin, kadut tyhjentyneet.

Pesimätön satakieli heläytteli ja rummutti neidonkutsuja aamuyön tunteina. Vielä sillä on yritystä, jospa vaikka juhannusheilan saisi laulullaan houkutelluksi. Se on vaihtanut paikkaa, kun alkukesän 100 desibelin huiluilu on vaimentunut. Tai sitten sillä on jo ääni käheänä. Minäkin laulan, hyräilen, vaan heilaa en laulullani tavoittele. Hyräilen sydämen kyllyydestä. Tästä hetkestä.

Yhdessä satakielen kanssa olen viettänyt aamutunteja. Sen joka vielä jaksaa laulaa.  Katsellut heräävää kaupunkia. Aistinut piharuusujen, sireenien, koivujen tuoksun, jotka vieno tuuli pelmauttaa aamuuni. Makustellut parvekkeen yrttitarhaa. Tuntenut meren läheisyyden.  Aamut ovat ihan parhaita. Aamulla olen aina uusi. Aamulla näen asiat paremmin kuin eilen, kirkkain silmin.  Parempana. Jaksan olla minä. Itseni.

Aamulla minussa on rauha. Ihana lempeä rauha. Kivut ovat poissa. Uudet asiat kimpoavat mieleeni. Täyttävät pääni ajatuslokerot, järjestäytyvät. Isot edessä, pienet takana. Tänä aamuna minä ajattelen vain pienesti. Pieniä asioita. Annan raikkaan hiljaisen aamutuulen viedä isot asiat mennessään. Merten taakse. Kauas.

Kirkuvat lokit pyyhältävät ohitseni, kiertelevät, kaartelevat. Höpöttävät keskenään kuin mammat torin vilskeessä.  Välillä aurinko valkaisee ne melkein näkymättömäksi. Tämän kesän pääskysjoukkokin on vauhdissa. Yönsinisinä syöksähtelevät ristiin rastiin ylös alas, kirskuvat ja kikattavat. Tanssivat vimmattua juhannustanssia, taukoamatta. Napsivat jokaisen eteensä sattuvan hyönteisen.

Ajattelen kukkaisajatuksia. Värillisiä ajatuksia. Päätän toteuttaa yhden pienen ajatuksen. Menen torille ostamaan itselleni juhannuskukan. Tai kaksi. Tai monenmonta.

En anna minkään häiritä tätä suloista aamuhetkeä itseni kanssa. Tämä on minun aamuni. Minä hengitän.


- kiiris -

Jokaiselle oma TINKTÄNKKI!

Tinktänkki on todella helppokäyttöinen apuväline. Jos pää on täynnä tarpeettomia ajatuksia, ne voi huiskasta tinktänkkiin. Tärkeät, myöhemmin käytettävät ajatukset kannattaa sinne myös säilöä. Tinktänkissä ei ole pohjaa lainkaan, joten sen ajatusvetoisuus on ääretön. Siinä ei myöskään ole kantta, joten se päästää puolestasi ajatusten tuottamat liiat höyryt ulos. Se vastaanottaa kaiken, ankeat, ilkeät, surulliset, ylitsevuotavat, mahdottomat, loistavat, kaipaavat, vihaavat, rakastavat,  ihan kaikki, jopa väriajatuksetkin.

Tinktänkki toimii omistajansa ajatuksenvoimalla, eikä luovuta kenellekään toiselle ajatuksiasi. Ei myöskään vastaanota muiden ajatuksia.

Jos joskus pää on aivan tyhjä – haavi kouraan ja tinktänkille ajatuksia kouraisemaan.

Eräänä päivänä päässäni jylläsi tiskausajatus, mutta ohhoh, se suorastaan sinkoutui tinktänkkiin odottelemaan otollisempia aikoja! Siis kerrassaan oivallinen vekotin.

Joskus voi kuitenkin käydä niin, että tinktänkki sekoittaa vanhat ja uudet ajatukset ja muokkaa niistä haavillisen aivan uusia, ennen ajattelemattomia ajatuksia. Ei kannata säikähtää, eikä ujostella pääkopan uutukaista ajatusmaailmaa. Eihän sitä koskaan tiedä mitä uudet ajatukset saavat aikaan – ja ainahan nekin voi survasta takaisin tinktänkkiin.

Ikääntyessään ihmisen muisti saattaa pätkiä, horjahdella – nou hätä – haavi tinktänkkiin ja ajatukset aivokoppaan. Voihan kyllä olla että sieltä tuleekin haavillinen 60-luvun aatelmia ja yhtäkkiä päässä soittaa Beatlesit ja Tom Jonesit, joiden säestyksellä sitten uudelleen opetellaan solmimaan kengännauhoja. Mutta jos ei tahdo kuunnella, ne voi aina mäiskästä takaisin tinktänkkiin.

Kehitteillä on myös kätevä,  taskukokoinen, matkakäyttöön tarkoitettu Premium-versio tinktänkistä. Siinä on nykytekniikalla toteutettu ajatus-separaattori!

Miten on voinutkaan tulla toimeen ilman tinktänkkiä!

Huiskis!

Ihanat valkoiset puut kuuntelevat satakielen laulua...

Parvekenysvääjä ihastelee siirtolapuutarhan täyttäviä valkoisia puita. Tuulenvire kuljettaa tuoksun parvekkeelle ja uuvuttaa aistit. Kuuletteko kuinka upeasti satakielet laulavat...

Maisemaa hieman lähemmäksi... ja satakielen laulu voimistuu.

vielä lähemmäksi, kukkien tuoksu suurenee, satakielen laulu saa uusia sointuja kun se matkii auton jarrujen kirskunaa... tok-tok-tok....fiuuu-fiuuuu...

Vieläkin lähemmäksi.. melkein vierelle, mutta urhea laulaja pysyy piilossa. Eikä tässä piparkakkutalossakaan taida olla ketään kotona...

Hups, meneeköhän tämä jo yksityisyyden loukkauksen puolelle! No mutta toisaalta, tuolla alueella saa muutkin kuin asukkaat käveleskellä ja valokuvatakin. Tok-tok-tok, krii-krii-krii, tirsk-tirsk, fiuuu-fiuuu-fiuuu,  laulaa satakielet. Tänä kesänä niitä taitaa olla kolme pesivää pariskuntaa...

Ajatteleva kivi ja kahvipöydän kukkahuiskat

Kivienkerääjänä minulla on jos jonkinlaista litukkaa ja möhkälettä. Tätäkin kun hyllyllä katselin, niin se alkoi elää....  Olen joskus nähnyt grafiikkataulun, joku suomalainen taiteilija oli. Taulun nimi oli "mitäpä minusta". Tämä möhkäle muistuttaa minua siitä :)) Jos joku muistaa tuollaisen teoksen ja taiteilijan nimen, niin olisin iloinen tiedosta.

(tämä on vanha kuva ja voi olla että on esiintynyt vuodatuksen puolella, mutta olkoon vaan)

Minusta on ihanaa kerätä kukkia vaasiin.

Torpalla keräsin joka aamu kahvipöytään uuden kimpun, mitä milloinkin pihalta satuin löytämään. 

Poikkitaiteellinen asetelma... 

Näitä ei tarvitse asetella, ne asettuvat ihan itse...

perennat ja luonnonkukat tykkäävät toisistaan ja saavat ihan rauhassa rätsähtää, ennen kuin vien ne kompostiin...

Aurinko astui sisään lepäämään

pilvi on valkoinen lammas

sinisellä niityllä

Laaksosta kantautuu 

huumaava lintujen

laulukonsertti.

Rakkaudesta laulavat.

- kiirepakolainen -

Vappu ohi ja torpalle sanottiin hei, hei.

Pienesti haravoin torpan pihaa.... ja niinhän siinä aina käy, että kasat jäi odottamaan seuraavaa kertaa...päh.

Nenä maassa kiinni ja click, löytyi vähän erikoisen värinen leskenlehti, hups.

Akilleijan lehtiruusukkeita pönkesi vähän joka puolella pihaa.

Kotimatkan taukopaikalla kimmelsi järvi

Niin kesäisen houkuttavan näköistä, vaan kylmää on vielä vesi, hui!

Veden pohjassa oli niin kauniin värisiä kiviä... en vaan tohtinut mennä niitä keräilemään.

Enkä tarvinnut uimakoppiakaan. On niin lämpöisen näköistä, mutta tuuli oli hurjan kylmää, hrrhhhh.