tiistai 23. huhtikuuta 2013

Ruusuja ruusuja ruusuja


Kun ei ole kirjoja jakaa, niin jakelen teille, ihanat blogittajat ruusuja. Kaikille. Paljon. Kevään tuoksuisia. Minä olen koko kevään oikeastaan ollut huono blogittaja. En kuitenkaan ole yhtäkään teistä unohtanut. Olen jopa käynyt blogeissanne, mutta jälkeä jättämättä.
Elämässäni on suuria mullistuksia. Ruukkujen tasangon ja oliivilehdon välimaastossa poukkoilen. Hienoja asioita on tapahtunut. Niin hienoja, että ne ovat täyttäneet pääni, kertakaikkiaan. Elämän kokoisia mullistuksia. Se on kummallinen tunne, kun on pää täysi. Sinne ei mahdu mitään muuta. En ole pystynyt kunnon kommenttejakaan postauksiinne jättämään kun selväjärkiset sanat ovat päästäni kadonneet. Huiskis vaan jonnekin. Tästäkään jutusta ei meinaa tulla sitten yhtikäs mitään. Tyhjää löpinää.
Niiettä ymmärrätte varmasti hiljaisuutta blogissani. Kun ei kamera löydä kuvattavaa, käsi ei ymmärrä viivan päälle yhtikäs mitään ja sanoja, noh, niitä on aina ollut liian vähän. Tai sitten ne ovat väärässä järjestyksessä.

Lienee parempi istahtaa oliivilehtoon linnunlaulua kuuntelemaan. Kyllä minä välillä täällä käyn ja postauksianne luen ja jos sallitte niin jätän pienen käyntikortin, jos en pysty mitään järkevää sanomaan. OK?

Kiiris kailottaa kaikille kaikille mitä parhainta kevättä ja puron solinaa.

Huiskis!


46 kommenttia:

  1. Ruususi tuoksuvat ja sanasi antavat voimaa tänne ruudun toisellekin puolelle ♥ olet kaiken hyvän suuresti ansainnut, ihanainen Kiiris ystäväni!

    VastaaPoista
  2. Kiitos ruusuista! Tosin ihmettelen tätä ruusun ja kirjan päivää kun se on nimetty kolmeksi eri päiväksi kuukauden sisällä (radiosta kuulin)! Kuulemma nyt tänään ja sitten toukokuussakin parina päivänä! Höh, mä en tykkää sellaisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmm... toisaalta, ei haittaisi vaikka saisi ruusun joka päivänä:)

      Poista
  3. Vaikka sun käsi ei piirrä, kamera ei kuvaa eikä sanat karkaa, niin erittäin positiivisen ja täyteläisen miellekuvan sain kuulumisistasi. Istu vaan rauhassa oliivipuun alla nautiskellen ja makustellen niitä isoja mullistuksia.
    Kiitos ruusuista.
    Hyvänpäivänjatkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, orvokki! Ihan parasta tätä päivää sinulle!

      Poista
  4. Kiitos ruusuista♥
    Mukavia hetkiä sinne oliivilehdon katveeseen.
    Pienikin jälki käynnistäsi täällä blogimmaailmassa, tuntuu kivalta.

    Tänään nautitaankin vesipisaroista (ennusteen mukaan).


    VastaaPoista
  5. Kiitos kauniista ruusuista! Oikein mukavaa aikaa oliivilehdossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaisia kevätpäiviä sinulle marjukka ja kiitos!

      Poista
  6. Ihanaa, ihanaa...mullistukset ovat kerrassaan ihania, etenkin silloin kun ne ovat positiivisia...eikä tekstistäsi ja kuvastasi muuta voi päätellä.
    Paljon onnea sinne oliivilehtoon ja ruusuisia unelmia.

    VastaaPoista
  7. Jotain valtavan mukavaa on ilmassa, muutakin kuin oliivilehto ja linnunlaulu, sekä sinä siellä.
    Kiitos niin kaunis ruususta ja ihastuttavaa kevättä sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Orastavan kevään lisäksi ilmassa leijuu vaikka mitä. Kiitos aimarii♥

      Poista
  8. ♥ ihana ruusutyttö! Mukavaa kevätpäivää!

    VastaaPoista
  9. Huiskis vaan ja Kiitoksia...
    Puro alakaa aukiahman meiläki.
    Muutenki tuo valakonen on häipymäsä johonki.
    Tuola Järvelä on vielä aivan talavinen keli.
    Noh... kohta olhan vuoenajasa KESÄ...!
    Hyvää Kevättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä kuvausilmoja ja kuvauskohteita sinulle Eko, käyn kuviasi kyllä blogissasi katsastamassa♥

      Poista
  10. Kiitos ruususta! Hellästi sitä hoitelen, sitä kun katsellesani näen sinut oliivipuiden alla hymyssäsuin. Olen onnestasi niin iloinen!
    Aurinoista kevättä sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos miiwi ystäväin♥ Hymyä ja iloista naurua on viimeaikoina riittänyt:)

      Poista
  11. Ihanaa, että sulle on tapahtunut jotain tosi kivaa, olen onnellinen puolestasi!
    Kiitos kauniista ruusuista, vaalin niitä huolella!
    Kiva, jos joskus pistäydyt kuitenkin!

    Oikein aurinkoista kevättä sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulle myös Harakka, iloa ja mainioita kuvauskohteita!

      Poista
  12. Kiitos ruusuista ja sinulle hyvää kevättä!

    VastaaPoista
  13. Huiskis täältäkin :-) Upeeta, jos sattuu hyviä juttuja, niistä on syytä iloita. Eikä silloin järkeviä ajatuksia tuu...tuota, ootko sä rakastunut? Nuo merkit viittaa siihen? Olkoon syyt mitä tahansa, niin hyperiloinen olen puolestasi!

    VastaaPoista
  14. Iso ruusukimppu myös sinulle ystäväiseni, ja isoja ihania mullistuksia lisää :) Muista katsella perhosia ja iloita niistä !

    VastaaPoista
  15. Kiitos ruususta.
    Ihanaa aikaa sinne oliivilehtoon linnunlaulujen keskelle.
    Eläköön rakkaus !

    VastaaPoista
  16. Kiitos Kiiris ruusuista!
    Olen iloinen siitä että sinulle kuuluu hyvää ja kyllä se välittyykin tästä postauksesta!
    Onnea ja iloa kevätpäiviisi!

    VastaaPoista
  17. Kiitos ruusuista. Minä kävin itse eilen sen kirjan ostamassa ja Tervon kaupanpäällisiksi. Ihanaa, että elämässäsi tapahtuu suuria mukavia. Nautiskele.

    VastaaPoista
  18. Olenkin kaivannut kuviasi ja ihmetellyt minne olet mennyt? Ihana kuitenkin jos syy on maailmanmullistavan hieno! Sitä ei monelle tapahdu. Jospa se siitä vielä tasoittuu ja näemme taas sinut ja kuvasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minä täällä välillä piipahtelen. Kiitos tuulento. Jos tuotat tänä vuonnakin hunajaa, niin ilmoittele minulle!

      Poista
  19. Ihanaa - olet pirteänä elossa...
    Kiitos ruusuista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu pirteänä keväässä. Kiitos pappilanmummo♥

      Poista
  20. Tämä on paras postaus sinulta pitkään aikaan. Nyt tiedän, että kaikki kohdallasi on hyvin .-)

    VastaaPoista
  21. Huiskis haiskis hillerinhöö:))

    VastaaPoista
  22. Oi ihana kiitoksia, otan omani vähän jälkikäteen..

    VastaaPoista