Terapiakoira

Vanha meni, uusi alkoi. Masennuksella. Ahdistuksella. Kun ihminen huomaa, että on monta päivää haahuillut yöppä päällä, tekemättä mitään. Saamatta mitään näkyvää aikaiseksi, se itkettää. Itsensä pakottaminen ei onnistu. Asioiden siirtäminen tuonnemmaksi kyllä onnistuu. Olen perunut lääkärikäyntejä, siirtänyt aikoja myöhemmäksi. Olen taitava keksimään syitä, miksi juuri nyt en pääsekään vastaanotolle, kokeisiin. Miksi en jaksa viedä roskapussia. Tänään.

Ruokahuoltoonikin olen keksinyt Alepan kauppakassin: nettitilaus ja kassit tuodaan samana päivänä kotiovelle. Helppoa. Vaivatonta.

Ei ole syytä nousta sängystä, paitsi jääkaapille. Surusyöppö kun olen. Ahdistusleipää, tuskapitsaa, surusuklaata. Kaikki käy. Ja posket pullistuu. Olen kokenut tämän ennenkin ja luullut päässeeni siitä eroon. Vaan ei. Nyt se jälleen kaappasi minut. Pitää tiukoin ottein kiinni. Hengittäminen on vaikeaa.

Sosiaalinen elämä ei innosta. Välillä pidän puhelimenkin kiinni, ettei vaan kukaan soita.

Miksi minä tämän kirjoitan. Itselleni. Muistipaikaksi. Päiväkirjamerkinnäksi. On ihan pakko kirjoittaa.  Jotta voin lukea tämän uudestaan ja uudestaan. Löytäisin rivien välistä valonkipinää. En kerjää sääliä, en tarvitse ymmärrystä. En halua mitään, en ketään. Haluan itseni takaisin. Kokonaisen itseni. Tämä kirjoittaminenkin takeltelee, tökkii. Ei tästäkään tule yhtään mitään.

Aamukolmelta löysin itseni piirustelemasta. Laiska-Leppoja. Huomasin etsiväni sille ilmeitä, lukuisia ilmeitä. Oli piirrettävä kymmeniä kuvia, jotta oikea olemus löytyisi. Vapisevalla kädellä.  Piirrellessä on pääni pullollaan laiskaleppoja. Itkua putoilee paperille, kun muistan omaa koiraani, rakasta Perämiestä. Laiskalepon hahmottuminen muistuttaakin Perämiehen olemusta. Niin kauan kun viiva jaksaa seurata kynää, on oloni jotenkuten siedettävä. Voisi toimia kotiterapiana. Oma terapiakoira! Sitä ei tarvitse edes ulkoiluttaa! On siinä huonoja puoliakin, se on yhtä laiska ja yhtämoinen syöppö kuin minäkin.

Kun käsi ei enää jaksa, syöksyn syvälle. Maton alle. Pois näkyvistä. Jonnekin.

Kyllä tämä ohi menee. Aina se on mennyt, sanon lohduksi itselleni....