Pellen muotokuva. Susupetal.

Pellen muotokuva. Susupetal.

– ei arvostelu vaan lukukokemus

Rapistelin paketin auki, kuin suklaarasian. Iloinen omistuskirjoitus sai kirjan tuntumaan omalta. Saisin ihan itse syödä kaikki. Pidän suklaasta. Utelias ja kärsimätön kun olen, niin kurkistaan rasian alimpaan kerrokseen ja haukkaan sieltä makupalan. Niin tein Pellessäkin. Nappasin kirsikankukan makuisen kohvehdin, mutustelin sitä. Päällinen maistui makealle, mutta jälkimaku elämälle. Hyvälle.

Ei, ei, älkää nyt käsittäkö väärin. Tämä Pellen muotokuva ei ole makeaa, pehmeällä marsinpaanihötöllä täytettyä herkkua. Ei sinne päinkään. Miksi minä sitten suklaakonvehteihin vertaan. Siksi kun pidän suklaasta. Siksi kun minun pitää nähdä edessäni konkretiaa. Siksi kun en osaa hyviä sanoja. Suklaata osaan.

Siirryin toiseen kerrokseen. Nappasin suuhuni vähän suuremman palasen. Siinä oli hieno maku. Täynnä erilaisia nyansseja. Nähtyjä, koettuja, kerroksisia. Pieniä chilin makuisia murusia elämästä, jotka jäivät viimeisenä suuhun pyörimään. Joissain täytteenä on kitkerää kalkkia, jota pitää makustella kauan. Ehkä syödä se uudestaan. Jolloin sen maku onkin hieman erilainen kuin ensimmäisellä maistamalla.

Konvehdit täynnä hienoja sanoja. Elämäisiä. Niitä on hyvä napsia. Ajatella sitten myöhemmin. Se on juuri se tärkeä jälkimaku, joka niistä jää suuhun. Se joka saa avaamaan rasian ja syömään lisää, uudestaan. Eturuuaksi. Alkupaloiksi. Pääruaaksi. Jälkiruuaksi. Saunan jälkeen. Nuotiolla. Ratikassa. Aamukahvipöydässä.

”Minä tiedän totuuden. Mummot kaatuvat mutkissa.”

Pellen muotokuvaa on hyvä kuljettaa mukana. Napsia suuhunsa tarinoita, joita sujuvat sanat kuljettavat. Ottavat mukaansa. Bussissa lukiessaan täytyy olla tarkkana, ettei aja ohi pysäkkinsä. Kirjan maku on houkuttava. Bussissa kannattaakin ottaa suuhunsa vain pieni konvehti, jos on lyhyt matka.

Minulla on vielä monessa kerroksessa maisteltavaa. Olen nauttinut vasta alkupaloja. Nyt jo tiedän, että tulen nauttimaan jokaisesta suupalasta, koska niissä maistuu elämä. Niihin ei tukehdu.

”Kaulallani kyynelistä tehdyt helmet, niillä sidon särkyneet sydämet, muiden ihmisten. Korvissani kuulevat korvakorut, olen ihana ihminen, kuuntelen. Kuulen.”

Pellen muotokuva on Susupetal. Niin näköinen. Niin oloinen. Niin makuinen. Niin hyvä.

Hieno makuelämys. Kannattaa maistaa.

Älkää antako suklavertauksen sotkea tosiasioita. Se on vain minun ontuva tapani kertoa lukuelämyksestäni. 

”Minulla on tänään tyyntymispäivä, Tuulen Tyttö hymyili. Pakko pitää sellaisia, vaikka en niin välitäkään olla paikoillani. Mutta en todellakaan käy tyyntymässä missään hiljaisessa paikassa, tarvitsen liikettä, ja koska en voi itse tanssia, katson ihmisiä, jotka tanssivat. Huomaatko, he ovat koko ajan liikkeessä?”

(Lainaukset Susupetalin kirjasta: Pellen muotokuva)