lauantai 16. kesäkuuta 2012

Sitten kun tulet...





Olen seurannut lähtöäsi
satoja vuosia
aina luovutin
palasen minua mukaasi

............

Hauraana odotan pollarin päällä
ihollani kiteinen suola
silmäni kulkevat ulapalla
löytääkseen sinut saapuvaksi

    
      Otatko mukaasi pirstaloituneen
      kokoat kanssani muruset

sitten kun tulet.





- kiiris -



Lähettänyt klo
Tunnisteet: , , , ,

25 kommenttia:

  1. SusuPetal16. kesäkuuta 2012 klo 11.13

    I'm back, vaikka tuskin minua haikailit kauniissa runossasi. Ja miten lämmin kuva! Japanilaista tunnelmaa, kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiris16. kesäkuuta 2012 klo 11.31

      Jeee, back in town! Haikailin jotain sellaista mitä minulla ei ole, sellaista jonka tiedän olevan, jossain...

      Poista
  2. kaanon16. kesäkuuta 2012 klo 12.00

    "Otatko mukaasi pirstaloituneen
    kokoat kanssani muruset

    sitten kun tulet."

    Toimii...

    VastaaPoista
  3. Elegia16. kesäkuuta 2012 klo 12.35

    Oih, mielettömän kaunis japanihenkinen kuva, tuon laittaisin seinälle! Runo on myös kaunis, haikeudessaan toiveikas. Tuo sinä palaset, minä tuon liiman! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiris16. kesäkuuta 2012 klo 13.12

      Elegia, liima on tapreen, hyvää yhteistyötä! Oikessti, jos haluat kuvan, kopioi se itsellesi!

      Poista
  4. Sirpa16. kesäkuuta 2012 klo 12.52

    Kaunista!! Silmäkulma kostuu tuota runoa lukiessa...tunteellinen höppänä, kun olen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiris16. kesäkuuta 2012 klo 13.14

      Kiitos Sirpa. Minä en ole runoilija, en sinne päinkään. Joskus vaan sanoja tulee ja järjestäytyy riveiksi, kumma juttu. Itsekin tunnehöppänä kun olen, niin tippalinssissä luen sitten mitä tuli kirjoitettua. Yleensä jätän sen just niin, en korjaile.

      Poista
  5. Anonyymi16. kesäkuuta 2012 klo 13.16

    Tämä runo sopii niin moneen ajatukseen. Se on hyvän runon merkki :-)
    Pidän myös kuvasta, siitä miten osista muodostuu kokonaisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiris16. kesäkuuta 2012 klo 14.22

      Kiitos kaunis Uuna! Olet oikeassa runon suhteen. Siinä en kaipaa jotain ihmistä, vaan olotilaa, harmoniaa...

      Poista
  6. Jael16. kesäkuuta 2012 klo 15.42

    Odottaminen ei ole helppoa.Hieno runo ja kuva upea,itämainen:)

    VastaaPoista
  7. AINA16. kesäkuuta 2012 klo 19.27

    Oi, kuinka ihana runo ja kuva. Odotus, kaipaus, menetys ja silti toivoa... voi Kiiris sinua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiris16. kesäkuuta 2012 klo 20.37

      No arvaa aloinko itkeä pillittää kommentistasi.... kosketti minua. Syvästi.

      Poista
  8. Anonyymi16. kesäkuuta 2012 klo 21.33

    Kaunista! Ihan ruini ja hieno kuva! Upeaa Kiiris!

    VastaaPoista
  9. villiturkki17. kesäkuuta 2012 klo 17.45

    Voi tuota sinun pursuavaa taiteellista sieluasi. Sieltä kyllä kumpuaa aivan todella upeita teoksia toinen toisensa jälkeen upeitten tekstien höystämänä. Olet oikea taiteen runsaudensarvi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiris18. kesäkuuta 2012 klo 7.25

      Kiitos villiturkki.... minähän menen nyt aivan mykkyrälle...

      Poista
  10. kaisu marjatta17. kesäkuuta 2012 klo 18.57

    Mykistävän puhuva runo, koskettaa syvälle.. Tulee moni muisto ja ikävä, aina on joku, joka on vienyt palan meistä. ja ikävä jää.. siihenkin vanhetessaan turtuu tai hyväksyy sen osana elämännkiertoa. Maalaamasi kuva on taideteos

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiris18. kesäkuuta 2012 klo 7.33

      Kummallista, miten sanat joskus vaan pulppuavat, kuin vahingossa.
      Ikä se tekee tehtävänsä, viisastuttaakin. ehkä.
      Kiitos kauniista kommentistasi.

      Poista
  11. lepis17. kesäkuuta 2012 klo 20.37

    Upeaa tunnelmointia!

    VastaaPoista
  12. villiturkki19. kesäkuuta 2012 klo 17.00

    Mykkyrällä onkin mukavaa olla. :)

    VastaaPoista
  13. Kiki20. kesäkuuta 2012 klo 10.28

    Mielettömän upea! Mulla on juuri tuollainen olo aina, kun mun mies lähtee jonnekin merille, metsään...

    VastaaPoista

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)