sunnuntai 19. elokuuta 2012

Kyökistä löytyy.....


Aina&Hilta heitti minua haasteella: Valokuvaa (lähikuva) mitä löytyy keittiöstäsi.

No löytyyhän toki. Ja paljon, ottaen huomioon, että keittiöni on hyvin pieni. Tässä viimeisimmät kirpputorihankinnat: Yhdenhengen ruuan valmistukseen tarkoitettu uunivuoka. Testattu ja hyväksi havaittu. Keramiikkalautanen, öh.... noh. voihan siinä  tarjoilla vaikka oliiveja. Pienen pieni potta... kulahtanut alumiinilusikka...., ai että mitä niillä tehdään. No ei sitten yhtikäs mitään, mutta kun 50 sentillä sai, niin pitihän ne ostaa.  Näyttivät niin söpöiltä.



Kyökin hyllyltä löytyy tällainen niinikään kirpputorilta käteen jäänyt uuden elämän sytkärisäilönä saanut kippo. Kaikki sytkyt on tosin jo loppuunkäytettyjä, mutta   pitää säästää.  Muutenkin pikkukyökki pursuaa tavaraa, ihan paniikiksi asti. Tuskin tilannetta helpottaisi yhtään isompi keittiökään... minulla olisi vaan enemmän tavaraa ja enemmän epämääräisiä säilöjä turhalle krääsälle. vai onko ne turhia.... eihän sitä koskaan tiedä... voihan niitä aina johonkin käyttää... :)))

Tällasia näkymiä minun kyökistä. Ja sitten pitäisi haastaa kolme uutta henkilöä tutkimaan omia keittiöitään. Katson taikapeiliin ja näen lepiksen, SusuPetalin, orvokin!



31 kommenttia:

  1. Minullakin on julmetusti sytkäreitä tallessa (tyhjiä siis). Suurin osa on jostain reissuilta mukaan tulleita, mutta on toki kotimaastakin hankittuja vähän erikoisempia. Sama ajatus on minullakin keittiöstä, kuten koko huushollistakin. Vaikka saisi kuinka tilaa, kohta se olisi käytetty! ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, Teetee ja tilasta kanssasi täysin samaa mieltä. :D :D

      Poista
  2. Hienot kirppislöydöt...tottahan toki piti ostaa...:)
    Ei kaiken aina tarvitsekkaan olla niin tarpeellista, jos muuten silmää miellyttää...:)

    VastaaPoista
  3. Sama juttu sytkäreistä, mutta mulla ne on mikä minkäkin laatikon pohjalla, niitä tulee aika ajoin esille.

    Mä olen yrittänyt vähentää turhia keittiötavaroita, mitä yks ihminen tekee 4-5 uunivuoalla, samalla määrällä kattiloita ym., ihan turhaa, etenkin kun en tee juuri ruokaa, tai siis semmosta mihin tarvittais paljon kippoja ja patoja.. Mutta kun ei raaskisi heittää hyvää tavaraa pois. Kahvimukeja olen vähentänyt .. !
    MMuuten olen sitä mieltä, että isossa (keittiössä, huushollissa..) ne paljotkin tavarat vois sijoittaa väljemmin.

    Otan haasteen vastaan, kattoo nyt sitten mitä löydä.. heh. Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta aattele, jos on iso keittiö, sen seinät täyttää hyllyillä ja hyllyt täyteen tavaraa.... kääääk!

      Poista

  4. Sytkäreissä on todella makeita kuoseja, niitä voisi ostaa ihan lämpimikseen kaiken aikaa.

    Kiitos haasteesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, arvaa, kuvan ottamisen jälkeen olen täydentänyt sytkyvarastoani. Nyt mulla on jo neonkeltainen coltti:)))

      Poista
  5. Sytkärien kerääminenhän on kiva harrastuskin, ilman se kummempaa käyttöäkään. Ne ovat kooltaan pienosia, eivät vie julmetusti tilaa.

    Samoin, kyllä ylimääräistä kaiken varalta tavaraa löytyy myös kyökistäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihanaa, kun muiltakin löytyy tarpeellista tarpeetonta tavaraa. Sytkyistä voi tehdä vaikka taideteoksen, jos saa inspiksen. :)))

      Poista
  6. Tuosta tuli mieleen,että minullakin on keittiön hyllyllä kippo,jossa sytkäreitä(ja tulitikkuaskeja)enkä edes koskaan oikeastaan niitä käytä.Pitääkin mennä tarkistamaan toimivatko vielä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau, sytkäreitä, joita et tarvitse:))) Ihan nappi juttu!

      Poista
  7. Sytkäreitä ei löydy kuin pari, mutta kuulakärkikyniä löytyy iso purkillinen.
    Jotain on kerättävä, näköjään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ai että mua nyt naurattaa.... arvaas onko mulla kuulakärkikyniäkin kerättynä:)))

      Poista
  8. Aivan ihana vastaus ja tuo pieni "hamsterikin" tuli esille. Näitä vähän tarpeettomia esineitä tahtoo tulla jokaisen keittiöön aika huomaamattakin :-) Kirpputori on kummallinen paikka :-o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiiiih, hamsterissa löytyy! Säästän jopa kuminauhat sipulinipun ympäriltä.... ainahan voi tarvita:==

      Poista
  9. Hihii! Keittiö on aina täynnä arvoituksellisia asioita. Saas nähdä mitä löydän. (käytetyt sytkärit???? - mitä niillä tehdään????)

    Keittiö on alkusyksyn trendimesta!

    VastaaPoista
  10. Keittiöhän on kodin sydän ja niin ollen kaiken "tärkeän" keskus. Minun on nyt ihan pakko rajata raskaalla kädellä niiden tärkeiden hankkimista. Tai sitten en enää itse mahdu köökiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kauheeta, joudutko karsimaan tärkeysjuttuja. Mutta toisaalta, kyllä kyökkiin sentään jotenkuten pitää päästä mahtumaan:))

      Poista
  11. Kauniita esineitä. Minun kuvasta tuli vähän epäselvä kun luulin että se pitää olla makrona.

    VastaaPoista
  12. Kirpputorilta voi joskus löytää todellisia aarteita. Nämäkin esineet ovat hienoja, pakkohan ne oli ostaa. Mitä muuta kätköissäsi on, se on eri juttu, voipi olla jotain turhaakin, mutta kuka sen pystyy arvioimaan. Ainakin kuvauskohteita tarvitsemme tavan takaa. Ja yleensä on niin, että jos jonkin heität pois, viikon päästä tarvitsisit :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Justiinsa niin. Ei passaa heittää mitään pois. Itsekin olen muutamia esineitä surrut, kun olen myynyt niitä kirpulla.

      Poista
  13. Voi että mä olen tyhmä ja tosikko: Aina ja Hilta kirjoittivat, että pikku hamsterikin pääsi esille. No, minä etsimään kuvista, että missä sellainen oli, en minä vaan huomannut, kunnes sitten viimein, pitkien johtojen päästä pieni suhhaus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä huoli, hamsteri on niin pieni että mahtui uppeluksiin tuohon pottaan, eihän sitä voi hyvällä tahdollakaan nähdä:==

      Poista
  14. Keittiösi on todellinen aarreaitta! Kaikki on nii tarppelist tavaraa..

    VastaaPoista
  15. No kyllä kannatti 50 senttiä investoida! Ihana tuo kori myös, jossa tulentekovälineitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, minä olen aina joka paikassa tonkimassa superalejätelaatikoita:) Niistä voi löytää mitä vaan ja halvalla:)

      Poista