torstai 31. toukokuuta 2012

Jokaiselle oma TINKTÄNKKI!



Tinktänkki on todella helppokäyttöinen apuväline. Jos pää on täynnä tarpeettomia ajatuksia, ne voi huiskasta tinktänkkiin. Tärkeät, myöhemmin käytettävät ajatukset kannattaa sinne myös säilöä. Tinktänkissä ei ole pohjaa lainkaan, joten sen ajatusvetoisuus on ääretön. Siinä ei myöskään ole kantta, joten se päästää puolestasi ajatusten tuottamat liiat höyryt ulos. Se vastaanottaa kaiken, ankeat, ilkeät, surulliset, ylitsevuotavat, mahdottomat, loistavat, kaipaavat, vihaavat, rakastavat,  ihan kaikki, jopa väriajatuksetkin.

Tinktänkki toimii omistajansa ajatuksenvoimalla, eikä luovuta kenellekään toiselle ajatuksiasi. Ei myöskään vastaanota muiden ajatuksia.

Jos joskus pää on aivan tyhjä – haavi kouraan ja tinktänkille ajatuksia kouraisemaan.

Eräänä päivänä päässäni jylläsi tiskausajatus, mutta ohhoh, se suorastaan sinkoutui tinktänkkiin odottelemaan otollisempia aikoja! Siis kerrassaan oivallinen vekotin.

Joskus voi kuitenkin käydä niin, että tinktänkki sekoittaa vanhat ja uudet ajatukset ja muokkaa niistä haavillisen aivan uusia, ennen ajattelemattomia ajatuksia. Ei kannata säikähtää, eikä ujostella pääkopan uutukaista ajatusmaailmaa. Eihän sitä koskaan tiedä mitä uudet ajatukset saavat aikaan – ja ainahan nekin voi survasta takaisin tinktänkkiin.

Ikääntyessään ihmisen muisti saattaa pätkiä, horjahdella – nou hätä – haavi tinktänkkiin ja ajatukset aivokoppaan. Voihan kyllä olla että sieltä tuleekin haavillinen 60-luvun aatelmia ja yhtäkkiä päässä soittaa Beatlesit ja Tom Jonesit, joiden säestyksellä sitten uudelleen opetellaan solmimaan kengännauhoja. Mutta jos ei tahdo kuunnella, ne voi aina mäiskästä takaisin tinktänkkiin.

Kehitteillä on myös kätevä,  taskukokoinen, matkakäyttöön tarkoitettu Premium-versio tinktänkistä. Siinä on nykytekniikalla toteutettu ajatus-separaattori!

Miten on voinutkaan tulla toimeen ilman tinktänkkiä!

Huiskis!




32 kommenttia:

  1. Tinktänkki. Niinpä. Kiiris on saanut keväthuumassaan kuningasajatuksen, mistähän näitä pohjattomia velikultia voisi hankkia? "Tinkille" olisi ainakin allekirjoittaneelle paljon käyttöä. Suurin osa jutskista mitä kovalevy tuottaa on tinktänkki-kamaa.
    Olen aiemmassa elämässäni törmännyt tähän, mutten millään saata muistaa missä yhteydessä?!!!
    Huiskis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, pätkiikö muisti, ailahteleeko aatokset - eikun tinktänkille haavia heiluttamaan.
      Tällaisen voisi löytää romunkeräämöltä tai vaikka navetan vintistä! Myös vanha harva jauhosäkki toimii hyvin. Huiskis!

      Poista
  2. Uskotko jos sanon? Minullakin on valmiina tuollainen tinktänkki, mutta iskä on laittanut sinne tuhkaa, siltiköhän se ei pelaa :-o
    En myöskään uskalla mennä haaveilemaan sitä, se voi antaa aivan tuhkaisia ajatuksia. Lähestyn sitä varovasti ja yritän puhdistaa vanhat pölyt pois, katsotaan sitten jääkö jäljelle mitään. Haaveilevaa päivänjatkoa ;-DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No uskon minä! Pölyt pois ja uutta aatosta tänkkiin!

      Poista
  3. Löysin haavin, olen jo menossaaaaaaaaaaaaaaaaa..............................

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh, minä jo aattelin, että mikäs se siinä, mutta sehän olikin kaanon haavinsa kanssa :))

      Poista
  4. Tarvitsen ehdottomasti sellaisen taskukokoisen matkakäyttöön tarkoitetun tinkitänkin. Saan aina ajatuksen päästä kiinni bussimatkalla saarikylästä keskustaan. Jos omistaisin sellaisen taskukokoisen, voisin säilöä ne kuolemattomat ajatukset tulevia tarpeita varten. Lähetän tässä ennakkotilaukseni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taskutinktänkki on juuri sopiva bussimatkoille. Hyvä kun ryhdyt koekäyttäjäksi!

      Poista
  5. Ottaisin yhden sellaisen Premium-version, mutta se taitaa olla huomattavasti kalliimpi, kuin tuo perusaparaatti? ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytetään kierrätysmateriaalia, niin ei tule kalliiksi :o

      Poista
  6. No, voihan enpä tuota hokannut vaikka maalla on monta vuotta ruostunut pari tuollaista.Toinen raahattiin metsästä kun oli sinne eksynyt ja toinen oli vain.
    Siellä ne nököttää kasvihuonenn seinustalla ja odottaa -ties mitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh, sinulla on oikein kaksinkappalein! Hienoa. Oman tänkkinikin löysin ojasta ruostumasta :))

      Poista
  7. Voi minä haluan sen taskukokoisen tinktankin! Se olisi niin kätevä kun voisi pitää laukussakin,ja laittaa sinne matkan varrella tulleet ajatukset säilöön;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri oikein Yaelian. Monasti matkalla syntyy oivallisia ajatuksia.

      Poista
  8. Kerrassaan mainio, tuollainen pitää laitaa heti hankintalistalle :D
    Nyt tiedän mistä nämä kaikki hauskat ajatuksesi tulevat- tinktänkistäsi tietysti!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäpä luulen, että sinulla on tinktänkki ihan omasta takaa jo olemassakin:))

      Poista
  9. Tarpeen on täälläkin, joten hankintaan vaan. Täytyy kyllä myöntää, että erityisesti minua kiinnostavat edellisistä ajatuksista sekoitetut täysin uuden ajatukset ja ideat. Niitä voisi hyödyntää taiteessa, se on varma. Minusta tuntuu jotenkin, että vesivärikulhoni on jo toiminut tinktänkkinä, mutta suurempi se saisi olla.
    Kiitos vihjeestä, kyllä nyt alkaa sujua...:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla onkin niin paljon ajatuksia, värillisiä ja vaikka mitä, että tinktänkki voisi olla hyväksi, vaan kyllä vesivärikulhokin toimii, uskon näin. :)))

      Poista
  10. Heh ... vallan loistava keksintö! :D
    Tuolla varmasti monet hyvät ajatukset muhii vallan mainiosti. "Kiire"-sanan tuonne voi haudata ihan pohjimmaiseksi ja voi vain toivoa ettei se vahingossakaan tartu haaviin kun pönttöä joskus seuloo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, jos se haaviin sattuisi, tuo kamala sana, niin äkkiä huiskataan se takaisin tinktänkkiin :))

      Poista
  11. Oivallinen vehje, voisin deletoida sinne koko pääni kovalevyn, niin jäisi lähimuistille enemmän tilaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itsekin kokeillut kovalevyn formatointia, ei olekaan ihan helppo homma :)

      Poista
  12. Tämä on kyllä niin loistava idea! Varastan sen heti! Nimittäin tuollaista aitoa isoa tinktänkkiä ei voi tänne asti tilata, mutta minulla on pitkä rivi pieniä tänkkejä odottamassa tuunausta ja käyttöä, nyt tiedän mitä niistä tulee, tinktänkkejä! Sitten ei muuta kuin haaveilemaan kaikki huusholliin ympäriinsä karanneet ajatukset kiinni ja sitä mukaa separoimaan säilöihin. Ai ai, nyt ihan sormet syyhyää päästä hommiin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan loistavaa sirokko! Mikä voisikaan olla parempi kuin Tee-se-itse-tinktänkki! Eipähän sitten unenpöppörössä törmäile kaikenmaailman ajatuksiin, kun saa ne survottua omaan tinktänkkin!
      Ajattele mitä ajatushautomoita meillä itsekullakin kohta on.... tiedä mitä syntyy... :))

      Poista
  13. Oivallinen idea. Mainoksesi puree minuakn, vaan mistä semmoisen hankkisin. Siskoni pihalla tuollainen on ja sopii sinne. Ehkä voisin varastoida muutaman ajatuksen sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No totta maar voisit, mutta uskon että sinultakin varmasti joku tänkki löytyy... vaikka skumppapullo.. sehän kestää ylimääräistä kuohuntaakin :)

      Poista
  14. Loistavaa! Mikä telepatia! Eilen maalla ollessani tutkailin paria samanlaista, hiukan ehkä ruosteen käsittelemää tonkkaa, ja mietin mitä käyttöä niille olisi. Tavallisimmin niiden nokkaan survaistaan joku krassi, mutta nyt löytyi Oikea Käyttö Tarkoitus. Laitan ne vieretysten, ehkä kuitenkin navetan seinustalle. Viskon sopivasti kumpaankin erinäisiä ajatuksia, ja sitten kippaan ne pihanurmelle ja sekoittelen sopivasti. On siinä taas pihalinnuille ihmettä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, mainiota jerikko! Miltähän tuntuu pihalinnun nokittama ajatus uudellen käyttöön otettuna... mielenkiintoista. Sitähän voisi äityä laulamaan vaikka satakielen sävelin :))

      Poista